Miten rakennusprojekti vaikuttaa tapahtuman sisäänkäynteihin?
Aikaisempina vuosina Ropeconin kävijät ja vapaaehtoiset ovat saapuneet Messukeskukseen joko eteläiseltä tai pohjoiselta sisäänkäynniltä. Kuinka moni tiesi, että Messukeskuksessa on myös läntinen sisäänkäynti? Messukeskuksen remonttityömaan ansiosta tänä vuonna on mahdollisuus saapua Ropeconiin aivan uudesta ovesta! Messukeskus rakentaa eteläisen sisäänkäynnin päälle uuden tapahtumatilan. Ropeconin kannalta tämä tarkoittaa paitsi lisää hulppeaa tilaa laajennuksen valmistuttua, myös muutoksia sisäänkäynteihin.
Tässä kirjoituksessa keskitytään kertomaan remontin vaikutuksista siihen, miten Ropeconiin pääsee sujuvasti sisään. Edellinen remonttiraportti käsitteli remontin vaikutuksia tapahtuman käytössä oleviin tiloihin.
Kolme ovea Ropeconiin: pohjoinen, Siipi ja läntinen
Tänä vuonna Ropeconiin pääsee kolmesta sisäänkäynnistä: tuttuun tapaan pohjoiselta sisäänkäynniltä, Messukeskuksen kokoussiiven eli tuttavallisemmin Siiven sisäänkäynnistä sekä uutuutena läntiseltä sisäänkäynniltä. Pohjoinen sisäänkäynti on erityisen suositeltava niille, jotka saapuvat autolla ja jotka haluavat päästä mahdollisimman vähällä jonotuksella sisään.
Siiven sisäänkäynti johtaa suoraan Messukeskuksen kokoussiipeen, missä sijaitsevat mm. pöytäroolipelihuoneet, larppihuoneet ja Elämyssali. Siiven sisäänkäynti Rautatieläisenkadun varrella, Pasilasta katsottuna Holiday Innin pääoven jälkeen tuleva sisäänkäynti. Kannattaa huomata, että Siiven sisäänkäynnillä ei myydä lippuja, vaan siellä vaihdetaan vain ennakkolippuja rannekkeisiin. Siiven sisäänkäynti on avoinna vain päiväsaikaan ja se suljetaan yöksi (24-8). Sunnuntaina Siiven sisäänkäynnillä ei ole enää lipunmyyntiä tai rannekkeenvaihtoa.
Läntinen sisäänkäynti on useimmille conikävijöille uusi tuttavuus. Läntinen sisäänkäynti sijaitsee Veturimiehentiellä, joka on Rautatieläisenkadun poikkikatu ennen eteläisen sisäänkäynnin työmaata. Läntiselle sisäänkäynnille on opastus Rautatieläisenkadulta, ja läntinen sisäänkäynti on todennäköisesti suosituin sisäänkäynti niille, jotka saapuvat Pasilan juna-asemalta tai jalan. Myös läntinen sisäänkäynti on auki koko tapahtuman ajan.
Sujuvasti sisään, vaihda ranneke ennakkoon Oodissa tai Siiven ovella!
Helpoiten ja nopeiten Ropeconiin pääsee, jos on vaihtanut ennakkolipun rannekkeeseen ennen tapahtumaa. Ennakkolipun vaihto rannekkeeksi ennen Ropeconin alkua on mahdollista torstaina 23.7. klo 12-17 keskuskirjasto Oodissa ja klo 14-18 Messukeskuksen Siiven sisäänkäynnillä. Perjantaina ennen tapahtumaa ennakkolipun voi vaihtaa rannekkeeseen klo 9-14 pohjoisella ja läntisellä sisäänkäynnillä. Ropeconin aikana ennakkolipun voi vaihtaa rannekkeeksi kaikilla sisäänkäynneillä. Ennakkolipun ostaneet ja lippunsa jo rannekkeeksi vaihtaneet voivat ohittaa perjantaina suurimmat jonot ja tulla Ropeconiin Siiven sisäänkäynniltä, missä ei myydä lippuja, vaan ainoastaan vaihdetaan ennakkolippuja. Pohjoisella ja Siiven sisäänkäynnillä on omat jononsa rannekkeellisille saapujille.
Ohjelmanjärjestäjät ja vapaaehtoiset
Ennen Ropeconin alkua ohjelmanjärjestäjät ja vapaaehtoiset voivat hakea rannekkeensa torstaina 23.7. klo 14-18 Siiven sisäänkäynniltä sekä vapaaehtoisinfon yhteydessä. Perjantaina 24.7. ennen Ropeconin alkua klo 9-14 rannekkeen, kaulapassin ja ruokaliput voi noutaa läntiseltä sisäänkäynniltä. Tapahtuman aikana ohjelmanjärjestäjien ja vapaaehtoisten rannekkeet haetaan läntiseltä sisäänkäynniltä, mistä he saavat myös kaulapassit ja ruokaliput. Läntisellä sisäänkäynnillä on oma jono ohjelmanjärjestäjille ja vapaaehtoisille.
Vinkkejä vaivattomaan saapumiseen ja liikkumiseen
Ennakkolippu kannattaa ehdottomasti käydä vaihtamassa rannekkeeseen ennen tapahtuman alkua ja valita omia kulkureittejä lähin ovi saapumiseen. Läntinen sisäänkäynti on todennäköisesti vilkkain sisäänkäynti, joten jonoja kaihtavan kannattaa suunnata pohjoiselle tai Siiven sisäänkäynnille.
Pohjoisella sisäänkäynnillä on paitsi runsaasti tilaa vapaaseen oleskeluun, myös seppien takomisnäytös sekä kulku Rooftop Bistroon.
Rakennustyömaan vuoksi eteläisen sisäänkäynnin aulassa oleva portaikko Siiven 2. kerrokseen on pois käytöstä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Siiven tiloihin kierretään infon vierestä lähtevää pitkää käytävää pitkin Elämyssalin ohi. Siirtymiin kannattaakin varata tänä vuonna hyvin aikaa, sillä matka hallin roolipelipöydästä Siivessä pelattavaan larppiin on tänä vuonna hieman pidempi.
Ropeconin kartta julkaistaan lähempänä tapahtumaa nettisivuilla. Nettisivujen interaktiivisen kartan lisäksi itse tapahtumassa jaettavassa Ropeconin ohjelmalehdessä on myös kartta, ja alueella on karttoja myös opastesermeissä.
Usein kysyttyjä kysymyksiä saapumisesta ja sisäänkäynneistä
Mitä palveluja oli milläkin ovella? Mistä voin ostaa lipun?
Läntisellä ja pohjoisella sisäänkäynnillä saat kaikki lipunmyynnin palvelut, Siiven ovella on vain ennakkolipunvaihto.
Vaihdoin ennakkolipun rannekkeeksi, pääsenkö jokaisesta ovesta sisään ranneketta näyttämällä?
Kyllä.
Ajattelin tulla polkupyörällä, onko jossain pyörätelineitä?
Pyörätelineitä on eniten Siiven sisäänkäynnin tuntumassa ja seuraavaksi eniten pohjoisella sisäänkäynnillä. Läntisellä sisäänkäynnillä ei ole laisinkaan pyörätelineitä.
Ovatko kaikki sisäänkäynnit esteettömiä?
Kaikki sisäänkäynnit ovat esteettömiä. Läntisellä sisäänkäynnillä on ramppi, pohjoisella ja Siiven sisäänkäynnillä ovi on katutasossa.
Saavun isojen matkalaukkujen kanssa, mikä sisäänkäynti on lähimpänä isotavaranarikkaa?
Lähimpänä isotavaranarikkaa on läntinen sisäänkäynti. Pohjoisella ja läntisellä sisäänkäynnillä on pientavaranarikka, Siiven sisäänkäynnillä ei ole narikkaa.
