Ropeconissa puhaltavat uudistuksen tuulet, kun Konsti otetaan tämän vuoden tapahtumassa käyttöön roolipeli- ja larp-ilmoittautumisten lisäksi myös turnausten ilmoittautumisiin. Nyt on hyvä hetki kerrata sitä, miten Konstia käytetään ja kuinka erilaisiin ohjelmatyyppeihin ilmoittaudutaan tapahtuman aikana!

Mikä ihmeen Konsti?

Konsti on suomalaisille con-tapahtumille suunniteltu avoimen lähdekoodin ilmoittautumissovellus, jota kehittää ja ylläpitää joukko vapaaehtoisia koodaajia. Konsti on ollut käytössä Ropeconissa jo vuodesta 2017 lähtien ja aluksi sen kautta pystyi ilmoittautumaan vain roolipeleihin. Konstin avulla peleihin ilmoittautuminen tapahtuu joko niin, että paikat arvotaan, tai sitten peleihin voidaan ilmoittautua ilmoittautumisjärjestyksessä.

Konstia ja sen arvonta-algoritmia on kehitetty vuosien saatossa jatkuvasti eteenpäin. Tänä vuonna uusien ominaisuuksien lisäksi on jatkettu myös sovelluksen käytettävyyden kehittämistä. Viimeisen parin vuoden aikana Konsti oli käytössä myös etätapahtumissa, jolloin ilmoittautumissysteemiä uudistettiin aiempaan verrattuna ja sovelluksen kautta kokeiltiin ensimmäistä kertaa myös ilmoittautumista liveroolipeleihin eli larppeihin. Tänä vuonna uudistuksia on tullut lisää, ja nyt Konstin kautta voikin ilmoittautua Ropeconissa paitsi pöytäroolipeleihin ja larppeihin, mutta myös turnauksiin!

Tässä blogipostauksessa avaamme hieman sitä, miten Konstia käytetään, sekä kuinka sen avulla voi ilmoittautua erilaisiin peleihin ja turnauksiin Ropecon 2022 -tapahtumassa. Voit siirtyä myös suoraan haluamaasi kohtaan alla olevien linkkien avulla:

Miten Konstia käytetään?

Konsti on verkkosovellus, joka löytyy osoitteesta ropekonsti.fi, sen käyttämiseksi ei tarvitse ladata siis erillistä sovellusta, vaan Konstia voi käyttää internet-selaimen avulla omalla älypuhelimella, tabletilla sekä kannettavalla.

Jos sinulla ei ole tapahtumassa mukana omaa laitetta tai sen akku on esimerkiksi ilmoittautumishetken koittaessa tyhjentynyt, voit käyttää Konstiin rekisteröitymiseen ja peleihin ilmoittautumiseen tarvittaessa myös Pelitiskiltä ja Larp/Rope-tiskiltä lainattavia tablettitietokoneita. Muistathan kirjautua ulos Konstista ennen laitteen palauttamista tiskille!

Tilin luominen ja sisäänkirjautuminen

Vasemmassa ylänurkassa olevan hampurilaisvalikon kautta pääset luomaan itsellesi käyttäjätilin, kirjautumaan sisään Konstiin tai palaamaan takaisin aloitusnäkymään tarkastelemaan kaikkia Konstissa olevia pelejä. Konstia voi selata myös kirjautumatta sisään, mutta peleihin ilmoittautumiseen vaaditaan käyttäjätili.

Uuden käyttäjätilin luomiseen tarvitset rekisteröintikoodin, joita on saatavilla Ropeconissa Larp/Rope-tiskiltä (Eteläisen sisäänkäynnin aula) sekä Pelitiskiltä (Halli 3). Huomaathan, että aikaisempina vuosina käytössä olleet käyttäjätilit eivät ole enää käytössä, vaan sinun on luotava uusi käyttäjätili tämän vuoden tapahtumaa varten.

Rekisteröintikoodin lisäksi tarvitset käyttäjänimen ja salasanan. Rekisteröintikoodi kannattaa pitää tallessa siltä varalta, että et pääsekään enää kirjautumaan sisään tunnuksellasi: sitä tarvitaan salasanan vaihtamiseen tiskeillä. Rekisteröintikoodi näkyy ensimmäisen sisäänkirjautumisen yhteydessä sivuston ylälaidassa, ja sen löytää myöhemmin myös navigaatiopalkista.

Navigaatiopalkki

Sisäänkirjautumisen jälkeen hampurilaisvalikon kautta avautuvasta navigaatiopalkista pääsee näkemään myös ne pelit, joihin on ilmoittautunut ja jotka on merkinnyt suosikeikseen (Omat pelit), tarkastelemaan yleisiä ilmoittautumistuloksia, sekä luomaan ja liittymään ryhmään arvonta-ilmoittautumista varten. Uloskirjautuminen tapahtuu myös navigaatiopalkin kautta.

Kielivalinta ja tietoa Konstista

Konstin oikeassa ylänurkassa olevan valikon avulla voit puolestaan vaihtaa sovelluksen kielen haluamaksesi (suomi tai englanti). Kielivalikon vieressä olevasta kysymysmerkki-ikonista pääset lukemaan lisätietoa ja ohjeita Konstin käytöstä.

Ohjelmatyypin valinta

Sivun yläosassa on uusi valikko, josta voit valita minkä ohjelmatyypin ilmoittautumisia haluat selata. Oletusarvona Konsti näyttää aloitusnäkymässä roolipeli-ilmoittautumisia, joten jos haluat ilmoittautua larppiin tai turnaukseen, valitse haluamasi ohjelmatyyppi tästä valikosta.

Huomaa, että ohjelmatyypin valinta vaikuttaa näkymään myös Omat pelit -osiossa suosikkeja ja ilmoittautumisia tarkasteltaessa: voin nähdä kerrallaan siis vain yhden ohjelmatyypin pelit.

Pelien ilmoittautumisajankohta

Ohjelmatyyppivalikon alapuolella on painikkeita, joiden avulla voidaan suodattaa näkyviin joko vain tulevat pelit tai kaikki pelit (myös ne, joiden ilmoittautumisaika on jo päättynyt). Jos olet valinnut ohjelmatyypiksi pöytäroolipelit, on näkyvissä myös kolmas painike, joka suodattaa näkyviin vain pyöröovipelit, joihin voi liittyä koska vain pelin ollessa käynnissä. Oletusarvona Konsti näyttää vain tulevien pelien ilmoittautumiset.

Tagit

Ilmoittautumisajankohdan lisäksi pelejä voi selata Konstissa myös muutaman Ropeconin ohjelmaoppaasta tutun tagin avulla. Oletusarvona Konsti näyttää kaikki pelit, mutta näkymää voi rajata pudotusvalikon kautta koskemaan esimerkiksi vain englanninkielisiä pelejä tai aloittelijaystävällisiä pelejä. Tagien avulla Konstista voi etsiä myös tietylle ikäryhmälle, kuten alle 10-vuotiaille tai vain täysi-ikäisille suunnattuja pelejä.

Hakupalkki

Konstista löytyy myös hakutoiminto, jonka avulla voi yrittää etsiä ilmoittautumisia pelin tai turnauksen nimen taikka siinä käytetyn pelijärjestelmän avulla.

Pelien selaaminen Konstissa

Hakupalkin alapuolella avautuu lista peleistä, joihin Konstin kautta voi ilmoittautua. Pelit on jaoteltu päivän ja pelin alkamis kellonajan mukaan. Jos ilmoittautuminen ei ole vielä alkanut, päivämäärän ja kellonajan alla näkyy myös tieto siitä, mihin aikaan ilmoittautuminen kyseisiin peleihin on avoinna ja onko kyseessä arvontaan ilmoittautuminen vai suora ilmoittautuminen.

Kunkin pelin tiedot on sijoitettu omaan infolaatikkoonsa, jonka yläosassa on ensimmäisenä pelin nimi ja tämän alla sinisissä laatikoissa ohjelmatyypistä ja pelissä käytetystä järjestelmästä kertovia tageja. Tagien alla löytyy tieto pelin kestosta ja pelaajien minimi- ja maksimilukumäärästä.

Näiden tietojen alla näkyy Konstin käyttäjien näkökulmasta kenties se tärkein tieto: tieto siitä, kuinka monta pelaajaa kyseiseen peliin on ilmoittautunut, ja kuinka monta vielä mahtuu mukaan. Kun käytössä on suorailmoittautuminen, päivittyy ilmoittautuneiden lukumäärä reaaliaikaisesti. Mikäli käytössä on kuitenkin arvonta-ilmoittautuminen (roolipelit) ja sen ilmoittautumisaika on vielä käynnissä, ilmoittautuneiden pelaajien lukumäärä ei muutu vielä arvontaan ilmoittautumisen yhteydessä, vaan päivittyy vasta, kun paikat on arvottu. Ilmoittautuneiden pelaajien lukumäärän alapuolella on roolipelin ja larppien kohdalla näkyvissä myös teksti, joka kertoo tarvitaanko peliin mukaan vielä lisää pelaajia pelin toteutumiseksi. Lisätietoa ohjelmatyyppikohtaisista eroista ilmoittautumistietojen osalta löydät alempaa omista osioistaan.

Kunkin pelin infolaatikossa on myös Lue lisää -linkki, jota klikkaamalla pääsee lukemaan lisää tietoa valitusta pelistä: esimerkiksi pelin kesto, sijainti, esteettömyystiedot sekä pelin kuvaus löytyvät tästä näkymästä. Tiedot ovat samoja kuin Ropeconin ohjelmaoppaassa. Voit palata takaisin pelilistaan Takaisin -painikkeen avulla.

Ilmoittautuminen

Jos kyseisen pelin ilmoittautumisaika on käynnissä, näkyy pelin tietojen alla Ilmoittaudu -painike. Huomaathan, että painikkeen painaminen kerran ei riitä, vaan ilmoittautuminen tulee vahvistaa painamalla Vahvista -painiketta.

Jo tehdyn ilmoittautumisen voi halutessaan myös perua ennen pelin alkamista joko suoraan pelilistasta tai hampurilaisvalikon Omat pelit -näkymästä painamalla Peru ilmoittautuminen -painiketta. Myös peruminen tulee vahvistaa erikseen.

Eri ohjelmatyypeillä on käytössä hieman erilaisia ilmoittautumiskäytäntöjä näiden erityispiirteistä johtuen: esimerkiksi turnauksiin on käytössä vain suora ilmoittautuminen, ja larppien ilmoittautumisaika on roolipelejä pidempi. Voit lukea lisää roolipelien, larppien ja turnausten ilmoittautumiskäytännöistä Konstin kautta alta.

Suosikkipelit

Pelin lisääminen suosikkeihin on kätevä tapa merkitä muistiin itseä kiinnostavia pelejä ja ne on helppo löytää myöhemmin hampurilaisvalikossa sijaitsevan Omat pelit -osion kautta. Voit lisätä pelejä suosikkeihin pelilistasta kunkin pelin infolaatikon oikeassa yläkulmassa sijaitsevan sydän-painikkeen avulla.

Pelin voi poistaa suosikeista joko painamalla painiketta uudestaan pelilistassa, tai Poista suosikki -painikkeen avulla omia suosikkipelejä tarkasteltaessa.

Miten ilmoittaudun roolipeleihin?

Konstin roolipeli-ilmoittautuminen tapahtuu kahdessa vaiheessa, joita kutsutaan ”arvonnaksi” ja ”suorailmoittautumiseksi”. Arvonta on jo aikaisemmilta vuosilta tuttu käytäntö, jossa paikat jaetaan algoritmin toimesta käyttäjän asettamien preferenssien mukaan, mutta suorailmoittautuminen on tullut mukaan tänä vuonna uutena tulokkaana.
Roolipeleihin ilmoittautuminen aukeaa neljä tuntia ennen kunkin pelin alkua ”arvonnalla”: tässä ensimmäisessä vaiheessa kävijä pystyy ilmoittautumaan yhteenä kolmeen peliin ja asettamaan ne mieluisuus järjestykseen. Arvontaan ilmoittautuminen kestää kaksi tuntia, minkä jälkeen Konsti sijoittaa ilmoittautuneet pelaajat toivomiinsa peleihin mieluisuuksien mukaan, sikäli kun mahtuu kuhunkin peliin. Ilmoittautuminen menee arvonnan jälkeen kokonaan kiinni 15 minuutiksi: tämän vartin “katveajan” aikana käyttäjä voi tarkistaa, mihin peliin on päässyt mukaan ja halutessaan osallistua suoraan ilmoittautumiseen sen jälkeen.
Arvonnan ja katveajan jälkeen alkaa ns. toinen vaihe eli suorailmoittautuminen. Viimeisen 1h 45 min aikana pelit näyttävät, kuinka monta pelaaja niihin on jo ilmoittautunut ja montako pelaajaa mahtuu vielä mukaan. Tässä vaiheessa on vielä mahdollista napata paikka suoraan itseään kiinnostavasta pelistä niin kauan, kun siinä on vielä tilaa. Huomaathan, että suorailmoittautumiseen voi osallistua, vaikka ei olisi osallistunut arvontaan 1. vaiheessa.

Esimerkki roolipeleihin ilmoittautumisesta

Heikki tulee Ropeconiin ja ajattelee, että voisi päättää lauantai-iltansa pelaamalla jotain klo 18 alkaen. Heikki avaa Konstin klo 14 katsoakseen mihin voi ilmoittautua, ja huomaa kolme kiinnostavaa peliä, jotka olisivat alkamassa kuudelta: Call of Cthulhu, D&D ja Astraterra. Heikki laittaa pelit järjestykseen:
1. Astraterra
2. Call of Cthulhu
3. D&D

Klo 16:30, vartti vielä katveajan päätyttyä, Heikki muistaa tarkastaa pääsikö mihin peliin. Astraterra peli täyttyi niin, että Heikki ei päässytkään tähän, mutta Heikki pääsi pelaajaksi Call of Cthulhu -peliin.

Martta taas on nauttinut Ropecon tunnelmasta ja tavatessaan ystäväänsä Heikkiä miettiäkseen mitä tekisivät, Marttakin päättää osallistua Call of Cthulhu -peliin. Martta tarkastaa Konstin ja näkee, että pelin pelaajapaikoista 6/7 on jo varattu, mutta ehtii vielä ilmoittautua viimeiseksi pelaajaksi suorailmoittautumisen kautta.

Mutta entä jos ystäväporukassa olikin vielä yksi kaverus, Pekka? Pekka ei enää mahdu mukaan Call of Cthulhu -peliin, ja joutuisi siis odottamaan kavereidensa pelin loppuun asti, että he voivat yhdessä jatkaa kiertelyä Ropeconissa, matkaa majoituspaikalle, tai nauttimaan Helsingin kesäisestä yöstä. Tähänkin ongelmaan on kuitenkin ratkaisu!

Heikki, Martta ja Pekka voivat muodostaa ryhmän Konstissa ja ilmoittautua sen kautta mukaan arvontaan: näin algoritmi osaa sijoittaa kaikki ryhmän jäsenet samaan peliin. Ystävykset navigoivat Konstissa kukin omalla tilillään hampurilaisvalikon kohtaan ”Ryhmä” ja liittyvät Heikin luomaan ryhmään käyttäen Heikin rekisteröintikoodia, joka löytyy Heikin ”Ryhmä”-sivulta. Nyt Heikki voi ilmoittaa ryhmänsä ja kaikki sen jäsenet peleihin yhdessä, jolloin koko kööri pääsee varmasti ilmoittautumaan samaan peliin. Ryhmän jäsenet eivät kuitenkaan pysty ryhmässä ollessaan ilmoittautumaan peleihin itse, vaan joutuvat poistumaan ryhmästä voidakseen tehdä taas omia ilmoittautumisia. Vastaavasti, ryhmää ei voi luoda eikä siihen voi liittyä, jos on jo ilmoittautunut tulevaan peliin. Ryhmäilmoittautumista voi hyödyntää vain arvontavaiheessa, ei suorailmoittautumisessa.

Tämä ryhmä-työkalu on loistava juurikin, jos tahtoo tehdä asioita porukalla yhdessä tapahtuman aikana, mutta vaatii kuitenkin yhteistyötä ja koordinaatiota kaikilta jäseniltä ohjelmien valinnassa, että Ropecon mieliala pysyy korkealla.

Poikkeukset

Konstissa on muutamia erikoistapauksia roolipelien suhteen. Esimerkiksi pyöröovipelit, joiden ideana on että pelaajat voivat lähteä kesken pelin ja paikkoja voi täyttää yhtä luonnollisesti. Pyöröovipelin alkuun voi ilmoittautua normaalisti, mutta kun peli alkaa, se näkyy koko toimintansa ajan Konstin ilmottautumissivulla painettaessa ”Pyöröovi” -nappia. Käynnissä olevista pyöröovipeleistä saa lisätietoa klikkaamalla.
Toinen poikkeus on Pathfinder Societyn järjestämä ryhmäpelitapahtuma ”#3-99 Fate in the Future”. Perinteisesti peliin on voinut ilmoittautua Rope-Larp tiskiltä kirjoittamalla ilmoittautumisen paperille: tätä simuloidaan tänä vuonna siten, että tähän peliin voi muista roolipeleistä poiketen ilmoittautua Konstissa vapaasti suorailmoittautumisella aina Ropeconin alusta asti.
Charlie ei Surffaa. Ei ole koskaan surffannut, eikä varsinkaan surffaa huoneessa 212 koko Ropeconin ajan. Peliin ei ilmoittauduta Konstissa, vaan huoneelle voi tulla vapaasti käymään pelistä tiedustellakseen: peliin ilmoittaudutaan pelihuoneessa paperilla.

Miten ilmoittaudun larppeihin?

Merkittävään osaan larppeja ilmoittaudutaan tänä vuonna Kosti-sovelluksen kautta. Roolipeleistä poiketen larppien ilmoittautuminen on yksivaiheinen eikä sisällä arvontaa, vaan larpit täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä (suorailmoittautuminen). Konsti-ilmoittautumisen etuna on, että larppeihin voi nyt ilmoittautua missä ja milloin itselle parhaiten sopii, ilman tiskille jonotusta!

Larppien ilmoittautumisten avautuminen

Larppien ilmot aukeavat tiettyihin aikoihin, riippumatta siitä miten niihin ilmoittaudutaan. Konstissa ilmoittautuminen perjantai-illan larppeihin alkaa heti klo 15 tapahtuman ovien auettua, ja lauantai-aamupäivän larppeihin vastaavasti perjantaina klo 18. Ilmoittautuminen lauantai-illan larppeihin ilmoittautuminen avautuu Konstissa puolestaan lauantaina klo 11, ja vastaavasti sunnuntain larppeihin lauantaina klo 15.

Larpeilla käytössä myös varasijalista

Kaikissa larpeissa on käytössä myös perinteinen varasijalista riippumatta siitä, ilmoittaudutaanko larppiin Konstin kautta vai Larp/Rope-tiskillä. Jonopaikoille voi ilmoittautua Larp/Rope-tiskillä: jonolistalaisiin otetaan yhteys, jos pelaaja ei ilmesty pelin alkaessa paikalle. Vaihtoehtona on myös seurata aktiivisesti Konstia ilmoittautumisajan ollessa avoinna siltä varalta, että joku peruu ilmoittautumisensa ja aiemmin täynnä olleeseen larppiin ilmestyy vapaa paikka.

Jos et ole pääsemässä peliin, peruuta ilmoittautumisesi joko Konstissa ilmoittautumisajan ollessa vielä avoinna, tai ilmoittamalla peruutuksesta Larp/Rope-tiskille.

Poikkeukset

Huomaa, että kaikkiin tänä vuonna Ropeconin ohjelmassa oleviin larppeihin ei kuitenkaan ilmoittauduta Konstin kautta. Esimerkiksi “Bolwardin uusi aika”- ja “Valtojen Valssi”-larppeihin ilmottaudutaan Larp/Rope-tiskin kautta, sillä ilmoittautumisen yhteydessä pelaajat valitsevat oman hahmonsa ja heille jaetaan lisämateriaalia. Lisäksi Larp-käytävällä (Siiven huoneet 215-218) on muuta ohjelmaa, jonka ilmoittautuminen tapahtuu myös Larp/Rope-tiskillä Konstin sijaan: näitä ohjelmia ovat mm. Helmet-kirjastojen pakopeli “Velhouden loppukoe”, sekä “Taikatarhan mysteeri”.

Miten ilmoittaudun turnauksiin?

Pelitiskillä perinteisesti vallinnut turnausilmoittautumislappujen paperikaaos on jäämässä kenties pian historiaan, sillä tänä vuonna Konstin kautta voi ilmoittautua kätevästi myös turnauksiin missä ja milloin vain haluat!

Konstissa voi selata turnauksia valitsemalla sivun yläosan valikosta ohjelmatyypiksi Turnaukset. Turnauksiin ilmoittautuminen sujuu Konstin kautta hyvin samaan tapaan, kuin esimerkiksi roolipeleihin ja larppeihin. Muutamia eroja turnauksiin ilmoittautumisissa Konstin kautta kuitenkin on:

Turnauksissa käytössä vain suorailmoittautuminen

Toisin kuin roolipeleihin Konstin kautta ilmoittauduttaessa, turnauksiin ilmoittautuminen tapahtuu vain yhden vaiheen kautta: käytössä on siis larppien tapaan pelkkä suorailmoittautuminen, jossa ilmoittautumispainikkeen painaminen lisää käyttäjän suoraan turnauksen osallistujalistalle. Tästä syystä varsinkin pienempien turnausten osalta kannattaa olla ajoissa liikenteessä ja ilmoittautua jo hyvissä ajoin ennen turnauksen alkua paikan varmistamiseksi.

Turnausilmoittautumisten avautuminen

Myös ilmoittautumisten avautuminen tapahtuu turnauksilla hieman eri tavalla, kuin roolipeleillä tai larpeilla. Ilmoittautuminen kaikkiin Ropeconin aikana tapahtuviin turnauksiin avautuu jo heti perjantaina tapahtuman auetessa ja kunkin turnauksen ilmoittautuminen sulkeutuu, kun kyseinen turnaus alkaa.

Muistathan antaa yhteystietosi palkintoja varten!

Turnausten ilmoittautumisen yhteydessä Konstissa kysytään käyttäjältä myös nimeä ja yhteystietoja (sähköpostia ja puhelinnumeroa), jotta turnausten voittajiin ja muihin mahdollisiin palkintojen saajiin saadaan myöhemmin tarvittaessa yhteys ja palkinnot löytävät perille oikeille omistajilleen – tämä on ollut joskus yllättävän hankalaa! Nämä tiedot eivät näy Konstissa julkisesti muille käyttäjille, vaan ovat vain kyseisen turnauksen järjestäjien nähtävissä. Muistathan siis lisätä nimesi ja yhteystietosi ilmoittautumisen yhteydessä!

Koska palapeliturnaukseen ilmoittaudutaan muista turnauksista poiketen joukkueena, kysytään ilmoittautumisen yhteydessä yhteystietojen lisäksi poikkeuksellisesti myös kaikkien joukkueen jäsenten sekä itse joukkueen nimeä. Palapeliturnauksessa riittää siis, että yksi joukkueen jäsen ilmoittaa koko joukkueen kerralla mukaan: jokaisen jäsenen ei tarvitse ilmoittautua palapeliturnaukseen erikseen oman Konsti-tilinsä kautta.

Miksi turnausta X ei löydy Konstista?

Ropeconissa on tänäkin vuonna laaja valikoima erilaisia turnauksia, mutta aivan kaikkien niiden ilmoittautuminen ei kuitenkaan tapahdu Konstin kautta. Esimerkiksi ennakkoilmoittautuminen figuturnauksiin on tapahtunut jo kauan ennen tapahtumaa harrastajien omien foorumien kautta, ja moni MTG-turnauksista hyödyntää ilmoittautumisissa puolestaan omaa sovellustaan. Lisäksi tämän vuoden Ropeconissa pelattavat Vampire: the Eternal Struggle -korttipelin EM-turnausten ilmoittautumiset tapahtuvat Konstin ulkopuolella: ilmoittautuminen näihin tapahtuu henkilökohtaisesti paikan päällä VTES-turnausalueella Siivessä huoneessa 208.

Jos et löydä etsimääsi turnausta Konstista ja haluat varmistaa, mitä kautta siihen tulisi ilmoittautua, voit aina tulla kysymään asiasta Pelitiskiltä – vapaaehtoisemme auttavat sinua mielellään tarvittaessa myös Konstin käytössä!

Konsti FAQ

Mistä saan apua Konstin käyttöön?

Vapaaehtoisemme Pelitiskillä ja Larp/Rope-tiskillä auttavat mielellään Konstin käytössä ja peleihin ilmoittautumisessa. Jos sinulla on siis kysyttävää Konstin käytöstä, älä epäröi nykäistä heitä hihasta tapahtuman aikana!

Kuinka aloitan Konstin käytön?

Konstin käyttö kannattaa aloittaa rekisteröimällä itsellesi käyttäjätunnus: voit tehdä tämän ropekonsti.fi -sivustolla. Rekisteröitymiseen tarvitset vain käyttäjätunnuksen, salasanan sekä rekisteröintikoodin. Tunnuksen luomisen jälkeen voit kirjautua sisään, ilmoittautua peleihin, ja kirjautua ulos Konsti-tililtäsi vapaasti ja käyttää Konstia tarvittaessa vaikka useammalla eri laitteella.

Huomaathan, että aikaisempina vuosina käytössä olleet käyttäjätilit on poistettu käytöstä.

Mistä saan rekisteröintikoodin?

Rekisteröintikoodeja saa Ropeconissa Pelitiskiltä (Halli 3) ja Rope/Larp-tiskiltä (Pääaula, Eteläinen sisäänkäynti). Käyttäjätilin voi siis käytännössä luoda vasta Ropeconissa.

Kuinka vaihdan salasanani?

Jos salasanasi on hukkunut, voit vaihtaa sen rekisteröintikoodisi ja käyttäjätunnuksesi avulla Pelitiskillä tai Larp/Rope-tiskillä.

Jos et ollut ehtinyt vielä ilmoittautunut yhteenkään peliin, voit huoletta hakea itsellesi tiskiltä myös toisen rekisteröintikoodin ja luoda suoraan uuden käyttäjätilin.

Minulla ei ole mobiililaitetta, kuinka ilmoittaudun?

Pelitiskiltä ja Larp/Rope-tiskiltä on mahdollista saada Konstiin rekisteröitymistä ja peleihin ilmoittautumista varten hetkellisesti lainaan muutamia tablettitietokoneita. Voit kirjautua sisään Konstiin näillä laitteilla käyttäen omaa käyttäjätunnustasi ja salasanaasi – muistathan kirjautua ulos Konstista ennen laitteen palauttamista tiskille!

En löydä peliä / turnausta X Konstista?

Olethan tarkistanut, että valittuna on etsimääsi peliä vastaava ohjelmatyyppi? Ohjelmatyypin valinta vaikuttaa paitsi pelilistaan, mutta myös esimerkiksi omien ilmoittautumisten pelilistaan Omat pelit -osiossa. Niin ikään kannattaa tarkistaa myös, mikä tägi ja ilmoittautumisajankohdan näkymä on valittuna.

Jos peliä ei kuitenkaan millään löydy Konstista, voi myös olla, ettei kyseiseen roolipeliin, larppiin tai turnaukseen ilmoittauduta Konstin kautta, vaan jotain muuta kautta. Epäselvissä tapauksissa kannattaa varmistaa asia kysymällä neuvoa Pelitiskiltä tai Larp/Rope-tiskiltä, niin ilmoittautumistapa selviää!

Miksi en voi ilmoittautua peliin?

Vaihtoehto 1: Olet jo ilmoittautunut kolmeen saman tunnin aikana alkavan roolipelin arvontaan. Konstissa on mahdollista ilmoittautua aina joko seuraavan neljän tunnin aikana alkaviin roolipeleihin arvontavaiheessa, tai seuraavan kahden tunnin aikana alkaviin roolipeleihin suorailmoittautumisvaiheessa: arvontavaiheessa jokaiselle tunnille voi valita enintään kolme suosikkipeliään preferenssijärjestyksessä 1-3. Tässä tapauksessa edessä voi siis olla vaikeita valintoja!

Huomaa, että yhden ohjelmatyypin peliin ilmoittautuminen ei estä toisen ohjelmatyypin peliin ilmoittautumista: voit edelleen ilmoittautua esimerkiksi turnaukseen tai larppiin, vaikka olisit jo ilmoittautunut mukaan kolmeen roolipeliin. Tarkistathan, ettet ilmoittaudu päällekkäisiin peleihin ja turnauksiin!

Vaihtoehto 2: On menossa roolipelien ilmoittautumisvaiheiden välinen 15 min “katveaika”. 2 tuntia ennen pelin alkua algoritmi sijoittaa pelaajat peleihin preferenssijärjestyksen mukaisesti: tämän ensimmäisen vaiheen sijoitusten jälkeen on 15 minuutin katveaika, jonka aikana peleihin ei voi liittyä. Tässä tapauksessa kannattaa odottaa hetki, jotta pääsee ilmoittautumaan suorailmoittautumisella jäljellä oleviin tyhjiin paikkoihin.

Vaihtoehto 3: Ryhmän perustaja on ilmoittanut sinut mukaan pelipaikan arvontaan osana ryhmää, joten et voi enää ilmoittautua yksin muiden pelien arvontaan. Jos puolestaan olet ryhmän jäsen ja yrität ilmoittautua mukaan peliin suoralla ilmoittautumisella, ilmoittautumisen vahvistaminen Konstin antamasta varoituksesta huolimatta poistaa sinut ryhmästä. Jos olet ryhmän perustaja ja yrität ilmoittautua peliin suoralla ilmoittautumisella, ryhmä suljetaan (myös tästä näytetään varoitus).

Miksi en pysty liittymään ryhmään/luomaan ryhmää?

Jos sinulla on jo olemassa olevia suoria ilmoittautumisia peleihin, et voi luoda uutta ryhmää tai liittyä ryhmään. Ryhmä-näkymässä listataan ne pelit, jotka estävät ryhmän perustamisen tai ryhmään liittymisen.

Voinko ilmoittautua useampaan peliin/turnaukseen yhtä aikaa?

Teknisesti Konstissa on mahdollista ilmoittautua esimerkiksi kahteen osittain samaan aikaan pelattavaan turnaukseen yhtä aikaa. Joskus tämä voi olla tarpeen, jos esimerkiksi toinen turnaus olisi alkamassa hieman ennen ensimmäisen virallista loppumisajankohtaa: näin käyttäjän on mahdollista ilmoittautua mukaan myös toiseen turnaukseen jos ensimmäinen turnaus loppuukin esimerkiksi hieman etuajassa, tai jos tämä ei pääsekään mukaan turnauksen finaaliin. Tämä mahdollistaa uuden ilmoittautumisen tekemisen myös siinä tapauksessa, että peli tai turnaus perutaan kokonaan. Kannattaa kuitenkin olla varovainen useisiin yhtä aikaa järjestettäviin peleihin ilmoittautuessa ja tarkistaa, että varmasti pääset osallistumaan kaikkiin niihin peleihin/turnauksiin, joihin olet ilmoittautunut!

Koska yhden ohjelmatyypin peliin ilmoittautuminen ei estä toisen ohjelmatyypin peliin ilmoittautumista, on Konstissa myös teknisesti mahdollista ilmoittautua vahingossa esimerkiksi samaan aikaan järjestettävään roolipeliin sekä larppiin. Pidäthän siis huolen, että ilmoittaudut vain yhteen peliin tai turnaukseen kerrallaan ja että olet pääsemässä varmasti paikalle!

Miksen päässytkään peliin, johon ilmoittauduin?

Roolipelien kohdalla käytössä on kaksivaiheinen ilmoittautumissysteemi, jossa ensin ilmoittaudutaan mukaan arvontaan: tämä ei siis vielä takaa paikkaa valittuun peliin, vaan tarkoittaa, että olet mukana algoritmin suorittamassa paikkojen jaossa. Kun tämä alustava paikkajako on ohi, voi joskus ikävä kyllä etenkin suosituimpien pelien kohdalla käydä niin, että kaikki eivät pääsekään mukaan haluamiinsa peleihin. Arvonnan jälkeen on kuitenkin vielä mahdollisuus päästä mukaan johonkin toiseen peliin suorailmoittautumisen kautta.

Suorailmoittautumisissa pelkkä ilmoittautumisnapin painaminen riittää, joten joskus voi sattua myös niin, että esimerkiksi viimeistä avoinna olevaa paikkaa tavoittelee yhtä aikaa useampi pelaaja: tällöin Konsti kertoo pelin olevan täynnä, vaikka ilmoittautumisnappia on painettu ja ilmoittautumishetkellä tilaa näytti pelissä vielä olevan. Jos ilmoittautuminen on onnistunut, pelin/turnauksen pitäisi näkyä Omat pelit -osiossa.

Aina voi toki myös kokeilla käydä kysymässä Larp/Rope-tiskiltä tai Pelitiskiltä, vieläkö kyseiseen peliin tai turnaukseen mahtuu mukaan, vaikka Konsti näyttäisikin sen olevan täynnä: on voinut tapahtua esimerkiksi viime hetken peruutuksia, jotka eivät välttämättä ole päivittyneet Konstiin asti.

En pääsekään peliin johon ilmoittauduin, mitä teen?

Jos et jostain syystä pääsekään peliin tai turnaukseen, johon olet jo ilmoittautunut Konstin kautta, kannattaa ilmoittautuminen perua mahdollisimman pian: näin joku toinen peliin haluava saattaa vielä ehtiä nappaamaan itselleen perumasi paikan!

Jos peli tai turnaus on jo alkanut, ei ilmoittautumista voi enää perua Konstin kautta. Tässä tapauksessa käy kertomassa peruutuksestasi joko Pelitiskillä tai Larp/Rope-tiskillä jos vain mahdollista, jotta peliin tai turnaukseen voidaan tarvittaessa ottaa mukaan vielä lisää pelaajia esimerkiksi varalistalta tai suoraan tiskin kautta.