Yleisen pelitunnelmoinnin lisäksi Ropecon tarjoaa vuosittain osallistujilleen myös mahdollisuuden ottaa osaa erilaisiin jännittäviin ja luoviin kilpailuihin esimerkiksi cosplayn, figumaalauksen, skenaarioiden ja bofferoinnin saralla. Tänä vuonna kilpailujen sisältöä ohjaavaksi teemaksi valittiin yksimielisesti aihe, joka takuuvarmasti saa kisaajien innostuksen ja inspiraation sykähtelemään suuresti; Ropeconin kilpailujen teema vuonna 2021 on NICOLAS CAGE!
Herra Cage on viihdyttänyt ihmisiä elokuvien kautta jo 80-luvulta lähtien, mutta hänen suosionsa ja tunnettuutensa on ollut suuressa nousussa myös tänä sosiaalisen median aikakautena. Uskommekin kilpailuihimme osallistuvien Cage-intoilijoiden tuovan Ropeconiin paljon monipuolisen jännittävää ja riemastuttavaa sisältöä. Emme malta odottaa näkevämme mm. Nicolaksen ikonisimpien
- rooliasujen pukuloistoa cosplaykisassamme
- ilmeiden ikuistamista meemitehtaallamme
- performanssien uudelleentulkintaa imitaatiokilpailussamme
- hahmojen seikkailuja skenaariokisassamme
- ja paljon muuta!
Voimme myös iloksemme ilmoittaa, että olemme saaneet lahjoituksena usean kappaleen erän uuden uutukaista ”Nick Cage – Elävä legenda ja järkkymätön symboli” -kirjaa (teoksen alkuperäinen nimi ”Ellää pätteva rukou ja jäilli söys”). Kirjan on kirjoittanut arvostettu ja tunnettu Cage-asiantuntija Ailli R. Paaillirpa. Näillä opuksilla tullaan palkitsemaan ja ilahduttamaan parhaiten pärjääviä kisaajia kaikissa kilpailukategorioissamme tapahtumaviikonlopun aikana.
Lähde siis rohkeasti jo ideoimaan omia Cage-aiheisia asujasi ja muita osallistumismahdollisuuksiasi – jokainen Ropeconin osallistuja on tervetullut mukaan iästä ja aikaisemmista taidoista/meriiteistä riippumatta! Ainoana poikkeustapauksena katsomme henkilöä, jonka hallusta löytyy todistettavasti alkuperäinen Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus; tässä tapauksessa henkilö on oikeutettu automaattisesti yllämainittuun kirjapalkintoon.
Tiedotamme kilpailuihin liittyvistä käytännön asioista vielä lähempänä tapahtumaa. Mukavaa kevättä ja Ropeconin odotusta! Sekä aprillipäivää. 😉