Letit ovat aina in, mutta mitä eroa on englantilaisella ja ranskalaisella letillä? Millä kierteellä köysiletti punotaan ja miten ihmeessä kalanruotoletistä saa suoran? Tässä jutussa lettityöpajaa Ropeconissa järjestävä Suvi “Ennileia” Laine antaa lyhyen katsauksen kampausten anatomiaan.

Täydellinen larppitukka Ennileian lettikoulusta

Oletko aina haaveillut larppihahmosta, jonka hiukset hulmuavat vapaina tuulessa, mutta todennut, että kaikkialla leijailevat haivenet häiritsevät pelaamista? Käytännöllisen larppaajan ratkaisu hiusongelmiin ovat letit! Viime vuosina lettikampaukset ovat tehneet näyttävän paluun niin arkipäivään kuin juhlaankin. Game of Thronesin ja Vikingsin kaltaiset televisiosarjat ovat esitelleet katsojille mitä kunnianhimoisempia lettejä, jotka koristavat niin hahmojen hiuksia kuin partojakin. Letit ovatkin oiva keino myös innokkaalle larppaajalle saada vähän lisämaustetta hahmonsa ulkonäköön, oli kyseessä sitten cyberpunkkari tai lehtohaltia. Lettien opettelu vaatii jonkin verran kärsivällisyyttä, mutta rakettitiedettä se ei ole, joten vasta-alkajakin voi saada aikaan näyttävän ja kommentteja keräävän luomuksen pienellä harjoittelulla. Kampauksia ei myöskään ole pakko tehdä suoraan omaan päähän: letitetty peruukki pysyy parempana kuin avoinna oleva, ja on huomattavasti helppokäyttöisempi etenkin pidemmissä larpeissa.

Lettitaiteen lyhyt oppimäärä

Letit ovat jaettavissa käytännössä kahteen perusryhmään: ilman lisäyksiä ja lisäyksillä tehtäviin letteihin. Ilman lisäyksiä tehtävät letit tehdään erottamalla yksi osio hiuksista ja letittämällä se halutulla tavalla tyvestä latvaan. Tällaisia lettejä ovat mm. englantilainen (eli kolmen suortuvan) letti, köysiletti ja kalanruotoletti. Lisäyksillä tehtävissä leteissä otetaan hiuksista ensin pienempi osio, johon letin edetessä letitetään mukaan uusia suortuvia vapaana roikkuvista hiuksista. Lisäyksillä tehtäviä lettejä ovat mm. ranskanletti ja hollantilainen letti. Käytännössä minkä tahansa letin voi toteuttaa myös lisäyksillä, mutta esimerkiksi köysiletin letittäminen lisäyksillä vaatii jo hivenen kokeneemman tekijän.

Kuvassa vasemmalta oikealle: kalanruotoletti (eng. fishtail braid), köysiletti (rope braid) ja kolmisuortuvainen eli englantilainen letti (three strand braid/english braid) Kuva: Suvi Laine.

Perusteet

Muutamia asioita, jotka kannattaa ottaa huomioon lettejä taiteillessa:

♥ Letti menee sinne, missä kätesi ovat. Jos pidät kovin alhaalta kiinni suortuvista, joita yrität letittää, letistä tulee löysä. Tiukan letin saa, kun pitää kädet mahdollisimman ylhäällä ja siirtyy alemmas letin edetessä.  Jos taas haluat tehdä esimerkiksi ohimolta takaraivoa kohti menevän letin, pyydä malliasi (tai itseäsi) asettumaan niin, että saat tehtyä letin pään myötäisesti ohimolta taaksepäin. Näin saat letin kulkemaan kauniisti ilman kummallisia muhkuroita juuri sinne, minne haluat sen menevän.

♥ Eri hiuslaadut käyttäytyvät eri tavalla – myös letitettäessä. Liukas hiuslaatu vaatii kohtalaisen taitavan letittäjän, jotta suortuvat pysyvät kurissa, mutta alkuun voi kokeilla käyttää erilaisia kampaussuihkeita tai harjoitella lettejä kosteisiin hiuksiin, jotta saa tuntumaa letittämiseen. Kiharat hiukset sen sijaan saattavat mennä helposti takkuun letitettäessä, ja vaativatkin tarkkuutta letittäjältä ja pitkää pinnaa mallipäältä. Vaaleissa hiuksissa letit erottuvat yksityiskohtaisemmin kuin tummissa hiuksissa, mutta pikimustaankin kuontaloon saa loihdittua upeita kampauksia.

♥ Anna luovuuden kukkia! Yksinkertaisistakin leteistä ja lettikampauksista saa todella näyttäviä kekseliäillä koristeilla. Letitä mukaan nauhoja, helmiä, koruja, kukkia, oksia, ketjuja, sulkia… Mitä ikinä tuleekaan mieleen!

Kaikkien lettien äiti – kolmisuortuvainen eli englantilainen letti

Kolmisuortuvainen letti sopii käytännössä mihin vain – vapaana roikkuvaksi koristukseksi, hiuspannaksi, koko tukkaan tehdyksi palmikoksi, partaletiksi… Se on helppo ja nopea opetella, ja pysyy pitkään hyvänä, etenkin jos hiuksiin laittaa kampausnestettä tai vastaavaa muotoilutuotetta ennen letitystä.

Pikaisesti punottu palmikko – köysiletti

Köysiletti näyttää monimutkaiselta, mutta on todella helppo tehdä, kunhan pääsee jyvälle kierteistä. Köysiletti antaa keskiaikaisen vaikutelman ja sopii parhaiten lettinutturoihin tai pieniin koristeletteihin. Vapaana roikkuessaan köysiletti lähtee helposti ”purkaantumaan” ja hapsottamaan, etenkin jos hiuslaatu on hento tai liukas, mutta muotoilutuotteet auttavat tässäkin tapauksessa.

Köysiletin vaiheet. Kuva: Suvi Laine.

Harjaa hiukset ja tee kaksi poninhäntää. Letitä kumpikin poninhäntä köysiletille. (Vaihtoehtoisesti voit ottaa pienen suortuvan toisesta tai kummastakin poninhännästä erikseen ja letittää ne kolmisuortuvaisiksi leteiksi, ennen kuin letität loput poninhäntien hiuksista köysileteille. Näin saat kauniin yksityiskohdan lettinutturaasi.) Kun olet letittänyt poninhännät, kierrä ne toistensa ympärille piilottaen poninhäntien hiuslenkit. Kiinnitä hiuspinneillä ja viimeistele halutessasi lakalla.

Jos teit pienet englantilaiset koristeletit, pujota ne lopuksi köysilettien lomaan. Nutturan voi tehdä niin monesta poninhännästä kuin haluaa, ja mihin kohtaan päätä tahansa: vaihda vain poninhäntien paikkaa, ja saat joko upean niskanutturan tai vaikuttavan nutturan kruunuksi pääsi päälle!

Kuvassa köysilettinuttura englantilaisella koristeletillä. Kuva: Suvi Laine.

Legolasin luottoletti eli kalanruotoletti

Kalanruotoletti vaatii hyviä käsivoimia ja kärsivällisyyttä, etenkin jos sen tekee itselleen. Mitä pienempiä suortuvia malttaa letittäessä käyttää, sitä yksityiskohtaisempi letistä tulee. Lisäyksillä tehty kalanruotoletti on monelle tuttu Taru sormusten herrasta -elokuvien Legolasin kampauksesta.

Ennileian lettikouluun osallistuneiden aloittelevien letittäjien luomuksia. Kalanruotoletti onnistui todella hyvin jo lyhyen harjoittelun jälkeen! Kuva: Suvi Laine.

Isommilla suortuvilla tehtynä kalanruotoletti on hyvin kätevä ja monipuolinen letti. Sitä voi surutta möyhiä ja levitellä nykimällä, sillä se ei purkaannu helposti, paitsi jos letti on kovin löysä. Kalanruotoletti kannattaakin tehdä sopivan napakaksi. Kuten videolla näimme, kalanruotoletti kääntyy helposti – eli seuraa tekijänsä käsiä, eikä kulje suoraan. Jos haluaa suoran haltiamaisen puolipääletin, kannattaa pyytää kaveria apuun. Kääntyminen tekee kalanruotoletistä toisaalta hyvin muotoutuvan. Kääntyvää kaarretta hyödyntämällä voi luoda vaikka vuohen sarvia muistuttavat letit päälaelle!

Tässä kampauksessa on käytetty mm. kalanruotolettiä, joka on kierretty nutturalle pyörteeksi. Monissa lettikampauksissa turha tarkkuus on tarpeetonta, ”lettimössöksi” nimeämäni kampaus juhlistaa huoletonta letittämisen iloa, missä haituvia saa jäädä! Kuva: Suvi Laine.

Näitä kolmea peruslettiä muuntelemalla ja yhdistelemällä saat vaikka minkälaisia luomuksia aikaan!

Jos et malta odottaa lettityöpajaan asti, näiltä Youtuben tähdiltä löytyy paljon mahtavia kampausvideoita, joihin kannattaa tutustua. Joukossa paljon mm. GoT/LotR/Vikings-aiheisia videoita:

ladollyvita333 »
Silvousplaits »

Ennileian lettikoulut aloittelijoille ja kokeneemmille letittäjille löydät Ropeconista. Iloisia letityshetkiä ja työpajassa tavataan!

Ennileia ja Sofia Paasikivi


Ropecon 2018 -tapahtuman työpajavinkit

Huomaathan, että osaan työpajaohjelmasta on ennakkoilmoittautuminen.
Lisää työpajoja ja muuta ohjelmaa löydät Ropeconin ohjelmaoppaasta »

Ennileian lettikoulu 1: Aloittelijat / Beginner braiding
la 11.00–11.45, sali 218

Haluaisitko oppia luomaan lumoavia lettejä, mutta et tiedä, mistä aloittaa? Ei hätää, Ennileian lettikoulu on täällä taas! Ensimmäisessä työpajassa opettelemme tekemään aloittelijaystävällisiä, mutta näyttäviä lettinutturoita ja -kampauksia hyödyntäen mm. kalanruoto-, köysi- ja kolmen suortuvan lettejä. Kaikki tekniikat käydään askel askeleelta läpi, joten et tarvitse aiempaa kokemusta lettien maailmasta. Opittuja tekniikoita voi toki hyödyntää myös esimerkiksi parran stailaamisessa! Ota mukaan pitkähiuksinen (vähintään olkapäille ulottuvat hiukset) kaveri tai peruukki & peruukkipää, jonka hiuksiin voit harjoitella lettejä.

Ennakkoilmoittautuminen työpajaan infopisteellä. Max. 6 hlö (+ kaveri letitettäväksi) / työpaja. Pre sign up at the info desk. Max. 6 persons + avec per workshop.

Ennileian lettikoulu 2: Edistyneet / Advanced braiding
la 14.00–15.45, sali 218

Osaatko jo tehdä perusletit, mutta haluaisit vähän vaihtelua ja lisää näyttävyyttä hiuskuontaloosi? Tule löytämään uusia ideoita ja inspiraatiota Ennileian lettikoulusta! Edistyneemmille letittäjille tarkoitetussa työpajassa perehdymme osallistujien toiveiden mukaisesti esim. höyhen- ja tikapuulettien tekemiseen sekä neljällä ja viidellä suortuvalla letittämiseen. Ota mukaan pitkähiuksinen (vähintään olkapäille ulottuvat hiukset) kaveri tai peruukki & peruukkipää, jonka hiuksiin voit harjoitella lettejä.

Ennakkoilmoittautuminen työpajaan infopisteellä. Max. 6hlö (+ kaveri letitettäväksi) / työpaja. Pre sign up at the info desk. Max. 6 persons + avec per workshop.

Figumaalauspiste – Tule kokeilemaan miniatyyrien maalaamista
pe 15–21 / la 10–21  / su 10–17, halli 3, figupelialue

Tule kokeilemaan miniatyyrien maalaamista! Täältä löytyy kaikki tarvittava: miniatyyrit, siveltimet ja maalit. Paikan päällä saat ohjausta, vinkkejä ja kannustusta, jotta pääset alkuun miniatyyrimaalauksen mainiossa maailmassa.

Historiallisten pelien pöytä
la 15:00–17:00, halli 3, näyttelyalue

Työpajassa kokeillaan historiallisia kortti-, lauta- ja noppapelejä noin 500 vuoden takaa. Silloin pelejä pelasivat esimerkiksi pahamaineiset palkkasotilaat. Pelilauta kaiverrettiin vaikka tuvan pöytään tai kirkon penkkiin, ja pelikorttien kääntöpuolelle saatettiin raapustaa rakkauslauluja. Harmaasudet ry:n pelipöydässä pääset kokeilemaan onneasi Karnöffelissä, Myllyssä ja noppapelissä sekä tutustumaan vanhojen pelien historiaan ja historianelävöitykseen.

Worbla-työpaja
la 18.00–19.45, halli 3, näyttelyalue

Worblasta saa tehtyä vaikka mitä, mutta erityisesti siitä on tullut suosittu materiaali cosplay- ja larppiharrastajien keskuudessa ympäri maailman. Esimerkkinä Worblasta valmistuu kokonaisia haarniskoja, koruja taikka proppiaseita. Vain mielikuvitus on rajana! Tule kokeilemaan materiaalia ja opettelemaan perusasioita Worblasta. Paja tutustuttaa osallistujat ensin materiaaliin ja opettaa yleisimmät muotoilutekniikat, minkä jälkeen he saavat tehdä materiaalista mitä haluavat.

Työpaja tarjoaa työvälineet. Materiaalimaksu 5e sisältää materiaalit. Maksu työpajassa käteisellä. Ennakkoilmoittautuminen infopisteen luona.

Black box 101 -työpaja
pe 18–21, sali 217

Käytännönläheinen ja aloittelijaystävällinen työpaja black box-ympäristön hyödyntämisestä larpeissa. Miten rakennetaan black box ja mitä mahdollisuuksia se tarjoaa pelisuunnittelijalle? Työpajassa harjoitellaan esimerkkikohtausten avulla mm. ääni- ja valotekniikan käyttämistä.

Ilmoittautuminen työpajaan perjantaina 27.7. klo 16-18 larp- ja pöytäroolipelitiskillä Messukeskuksen eteläisen sisäänkäynnin aulassa.

Black Box 101 -työpaja järjestetään englanniksi sunnuntaina 29.7. klo 14–17.

Filk-laulutyöpaja
pe 18.00–19.45, sali 218

Tule laulamaan filk-lauluja yhdessä kanssamme. Filkit ovat spefi-teemaisia lauluja, usein tuttujen sävelmien uudelleensanoituksia, mutta myös täysin originaaleja lauluja. Tärkeää on yhdessä tekeminen ja laulaminen. Laulujen aiheet vaihtelevat Tolkienista Cthulhuun ja Star Warsiin. Laulut ovat suomen- ja englanninkielisiä. Tule, jos haluat laulaa – laulutaidosta viis.

Katrillia!
la 9–11, Alagalleria

Yhteisöllisyys näkyy ympäri maailman tanssin muodossa. Katrillityöpajassa opetellaan suomalainen katrilli ja päästään nauttimaan tanssista rennossa ja vauhdikkaassa tunnelmassa!

Et tarvitse pohjalle tanssitaustaa, opettelemme askeleet työpajassa. Pariakaan ei tarvitse olla valmiina, ne löytyvät kyllä työpajassakin. Huomaathan, että sukkasillaan tanssiminen ei ole suositeltavaa liukastumisvaaran vuoksi! Varaa juotavaa mukaan!

Historiallisen musiikin työpaja
klo 10.00–11.45, sali 306

Opetellaan ilmoittautuneiden kanssa helppoja pikku kappaleita historiallista eurooppalaista tanssimusiikkia ja esitetään julkisesti. Ei tarvitse soittokokemusta, mutta ei haittaa vaikka toisi omankin soittimen. Tarkoitettu kaikille yli 10-vuotiaille, joilla on hieman rytmitajua. Suurin osa kappaleista on tanssiaisista tuttuja. Soittimista on valittavana shamaanirumpu, tamburiini, ukulele, rytmimuna, eräänlainen kastanjetti, ”nappihelistin”, munniharppu ja alttonokkahuilu. Nuotit saa mukaan. Ei vaadita nuotinlukutaitoa. Ilmoittautuminen infopisteellä.

Salakirjoitustyöpaja nuorille seikkailijoille

la 12.00–12.45, sali 218

Salakirjoitusten tekeminen ja lukeminen on arvokas työkalu niin muinaisten aarteiden etsinnässä kuin velhokoulun tunneillakin. Työpajassa opetellaan käyttämään muutamaa helppoa salakirjoitusta ja mietitään hiukan niiden hyviä ja huonoja puolia. Paja sopii kaikille salakielistä kiinnostuneille, mutta pääasiallinen kohdeyleisö on kouluikäiset. Alle 10-vuotialle 1 saattaja per 2 lasta. Ennakkoilmoittautuminen infotiskillä. Voit tulla paikalle myös ilmoittautumatta, mutta ylimääräisiä tehtäviä on vain ilmoittautuneille.

3D-mallintamistyöpaja
la 12.00–13.45, sali 306

Virtuaalisen 3D-mallintamisen perusteet Sketchup Make 2017 -ohjelmalla. Lisäulottuvuuksia perinteisille kartoille tai muita visualisoitavia asioita peleihin. Piirustustaitoa tai aiempaa kokemusta ei tarvita. Työpajassa tehdään pohjapiirustuksesta virtuaalinen 3D-malli. Mikäli kiinnostusta löytyy, voidaan tehdä muutakin mallintamista.

Osallistuja tarvitsee kannettavan tietokoneen, jossa on valmiiksi asennettuna Sketchup Make 2017 -ohjelma (https://www.sketchup.com/download/all – varmistathan ennen työpajaa, että ohjelma toimii koneellasi), sekä tavallisen pohjapiirustuksen/kartan, josta haluaa tehdä 3D-mallin (valmiina kuvatiedostona).

Kristallityöpaja
la 14.00–14.45, halli 3, näyttelyalue

Kristallipajassa tutustutaan Worbla’s Crystal Art ja Transpa Art -nimisiin materiaaleihin, jotka soveltuvat erityisesti kristallien ja jalokivien muovaamiseen. Kristallien työstöön käytetään kuumailmapuhallinta, sopivia muotteja sekä suojakäsineitä, sillä materiaali on todella kuumaa! Työpaja tarjoaa työvälineet. Materiaalimaksu 3 euroa maksetaan pajalle käteisenä. Ennakkoilmoittautuminen infopisteen luona.

Kaiken maailman kirjoitusjärjestelmiä
su 16.00–17.45, sali 306

Tule tutustumaa erilaisiin kirjoitusjärjestelmiin ympäri maailmaa! Opi mitä yhteistä on japanin kirjoitusjärjestelmällä ja nuolenpääkirjoituksella, miksi etruskit pilasivat meidän aakkosemme, miten kreikkaa kirjoitetaan tavumerkein (nk. lineaari b), ja ennen kaikkea tutustu erilaisiin mielenkiintoisiin tapoihin kirjoittaa. Ja jos osaat itse vaikka devanagaria tai gallifreyta, opeta sitä muillekin!

Aluksi lyhyt luento kirjoitusjärjestelmistä yleisesti, mutta non stop -työpajaan voi tulla käymään milloin tahansa. Pajasta voi saada eväitä myös omien kirjoitusjärjestelmien luomiseen tai jatkokehittelyyn.

CSI vs. tosielämän rikostutkinta
su 11.00–12.45, sali 102

Mitä poliisin teknisen paikkatutkijan ”tutkimussalkku” pitää sisällään? Mihin ja miten niitä härveleitä käytetään? Ja kuten kunnon työpajassa jokaisella on mahdollisuus ainakin (omien) sormenjälkiensä ja ”murtovälineen” jättämien jälkien taltiointiin autenttisilla työvälineillä. Työpajan pitää Helsingin poliisin teknisessä rikostutkimuskeskuksessa työskentelevä rikoskomisario.