Etsimme innokkaita tekijöitä toteuttamaan lumoavaa Ropeconia 2020! Ropecon on Euroopan suurin kokonaan vapaaehtoisvoimin, pääjärjestäjiä myöten, järjestetty roolipelitapahtuma. Tapahtuma järjestetään Messukeskuksessa 24.-26.7.2020 teemana Maailmanloppu. Ropeconin tuotantotiimi eli conitea koostuu tapahtuman eri osa-alueiden vastuuhenkilöistä, joita kutsutaan coniiteiksi. Jokaisesta osa-alueesta vastaa yksi tai useampi coniitti, joka pitää huolta aikatauluista, osa-alueen suunnittelusta ja toiminnasta. Osa-alueilla voi myös olla avustajia, jotka eivät osallistu täyteen coniteatyöskentelyyn ja keskittyvät yhteen kokonaisuuteen.

Conitean seikkailu alkaa syksyllä seminaariviikonlopun merkeissä, jossa ideoidaan tulevaa Ropeconia ja tutustutaan muuhun coniteaan. Koko conitean voimin kokoonnutaan vuoden aikana n. viisi kertaa, minkä lisäksi conia valmistellaan yhdessä pienryhmissä pitkin vuotta. Kokoukset järjestetään pääkaupunkiseudulla, mutta osallistuminen etäyhteydellä on mahdollista. Conitea voi myös järjestää vapaamuotoisempia tapaamisia, joihin osallistuminen on vapaaehtoista. Kokousten välillä kommunti tapahtuu Ropeconin slackissä. 

Kullakin coniitilla on joku vastuualue, jonka toteuttamisesta he vastaavat. Coniitit tekevät tiivistä yhteistyötä muiden osa-alueiden ja tiimien kanssa,  kenenkään ei tarvitse tehdä töitä yksin. Osalla vastuualueista on lisäksi koordinaattori, jonka tehtävänä on hallita suuremman kokonaisuuden sujuvaa toteutumista ja pitää huolta oman tiimin hyvinvoinnista. Alla olemme listanneet alustavaa hahmottelua vastuualueiden sisällöstä ja koordinaattoreista, mutta listaus elää myös hakijoiden kiinnostusten mukaan. 

Voit hakea coniteaan vapaamuotoisella hakemuksella. Sinulla ei tarvitse olla yhtä osa-aluetta, johon haet vaan kerro hakemuksessa minkälaisia asioita voisit olla valmis tekemään tai vaihtoehtoisesti hommista, joita et ehdottomasti halua tehdä. Sinun ei myöskään tarvitse olla alasi mestari hakiessasi vaan toivomme hakijoita niin uusista kuin vanhoista tekijöistä. Tärkeintä asiassa on innostus ja halu tehdä yhdessä Ropeconia kaikenlaisille kävijöille. Ropeconin ydin on yhteistyö. Voit myös hakea tiiminä.

Ropecon järjestetään kokonaan vapaaehtoisvoimin, ja coniteatehtävistäkään ei makseta palkkiota.

Halutessasi voit kertoa hakemuksessa esimerkiksi:

  • Miksi kiinnostuit Ropeconin järjestäjäksi hakemisesta ja millaiset tehtävät kiinnostavat eniten?
  • Mitä vahvuuksia ja supervoimia sinulla on? Oletko esimerkiksi somevelho tai mestari kasaamaan kalusteita? Kaikenlaisia kykyjä etsitään eli kerro omasta supervoimastasi!
  • Millainen kokemus sinulla on Ropeconista tai muista coneista? Oletko ollut järjestämässä ohjelmaa, duunarina tai coniteassa? 
  • Onko sinulla jotain uusia ideoita Ropeconin järjestämiseen liittyen?

Lähetä hakemuksesi 20.8. mennessä sähköpostitse 2020@ropecon.fi. Vastaamme mielellämme kysymyksiin samasta osoitteesta. Lopussa vielä listaus minkälaisia tehtäviä coniteassa saattaa olla, voit kuitenkin hakea myös tekemään jotain ihan muuta! 

Terveisin,

Ropecon 2020 pääjärjestäjät

Nea Similä, Merli Juustila, Aleksi Joensuu ja Aaro Viertiö

Ropecon 2020-nettisivut

Ropecon 2020 osa-alueita (voivat vielä muuttua ja jakoa voi tapahtua uusiksi)
  • Kaupalliset roolit
    • Rahat
    • Yhteistyökumppanit
    • Apurahat
    • Markkinointi
    • Myynti
  • Ohjelmakoordinaattori
    • Puhe- ja työpajaohjelma
    • Spektaakkeliohjelma
    • Kunniavieraat
    • Pukukilpailu ja cosplayohjelma
    • Akateeminen ohjelma
    • Muu ohjelma
  • Pelikoordinaattori
    • Pöytäroolipelit
    • Lautapelit
    • Korttipelit
    • Figupelit
    • Larpit
    • Kokemuspiste
    • Skenaariokilpailu
  •  Työvoimakoordinaattori
    • Lipunmyynti
    • Narikka
    • Kirpputori
    • Myyntituotteet
    • Takahuone
    • Info & Turvallisuus
    • Kaatajaiset
  • Viestintäkoordinaattori 
    • Nettisivut
    • Käännökset ja oikoluku
    • Kuvitus ja grafiikka
    • Some ja blogi
    • Media ja tiedotus
    • ConLehti ja ConTV
  • Inklusiivisuuskoordinaattori
    • Kävijähuolto (majoitus, yms)
    • Kansainvälisyys
    • Perheet
    • Ensikertalaiset ja tuutorit
  • Tekniikkakoordinaattori
    • AV-tekniikka
    • IT
    • Taltiointi
  • Infra
    • Tilat
    • Logistiikka & hankinta
    • Pystytys ja purku
    • Myyntialue
    • Opasteet