Artikkelissa Emilia Leppälä pohtii kokemuksiaan Magic the Gatheringin pelaamisesta (cis)naisena.


Kirjoitan Magic: The Gathering -keräilykorttipelistä ja sen voimauttavasta vaikutuksesta itselleni. En ole pelannut kovin pitkään, enkä halua esiintyä minään mahtavana tietäjänä. Sen sijaan kirjoitan lähinnä omista kokemuksistani. Erityisesti kirjoitan siitä, millaista Magicin pelaaminen on minulle (cis-)naisena* ollut. Samoin kirjoitan siitä, kuinka peli naispuolisia olentoja esittää.

*Cisihminen tai cissukupuolinen on lyhyesti sanottuna ihminen, joka ei ole transihminen. Termejä cismies ja cisnainen käytetään kuvaamaan niitä ihmisiä, jotka ovat tyytyväisiä heille syntymässä määritettyyn sukupuoleen. Etuliite ”cis” äännetään [sis]. Sana on otettu käyttöön latinasta, jossa on se on vastakohta termille ”trans”. (http://trasek.fi/perustietoa/kasitteita/)

Alku – voimauttava lohikäärme ahmii maailman

Aloin pelata Magic: The Gatheringiä veljeni kanssa kesällä 2015, siis silloin kun Dragons of Tarkir oli vielä uusi setti. Yksi ensimmäisistä valmispakoistamme oli punavihreä, lähinnä lohikäärmeisiin painottuva introdekki Sen mukana tuli kaksi boosteria, joista toisessa oli aloittelijoiden uskomattomalla tuurilla hieno, harvinainen olentokortti Dragonlord Atarka. Silloin se tuntui uskomattomalta, ja säväyttää Atarka vieläkin rynnistäessään veljeni pakasta minua vastaan.

Ainoa syy Atarkan ikimuistoisuuteen ei kuitenkaan ole se, että aloittaessani hävisin sille kerran toisensa jälkeen, eikä sekään, että Karl Kopinskin kuvitus on varsin vaikuttava. En tosiaan vielä tuossa vaiheessa ymmärtänyt itse pelistä paljonkaan, mutta korttien kuvat ja flavor-tekstit – siis pienet tarinasitaatit – kiehtoivat minua valtavasti. Tarinallisuutta aloituspakassamme lisäsi se, että monissa muissa pakan korteissa mainittiin Atarka. Meillä oli siis sekä ylimaallinen, hurja ja mahtava lohikäärmelordi että joukko sen palvojia ja sotureita.

Esimerkiksi kortti Dragonlord’s Servant on goblin-shamaani, jonka flavor teksti kertoo Atarkaa palvelevien goblineiden höystävän itsensä myrkyllisillä yrteillä, jottei näiden ahnas mestari innostuisi lisäämään näitä ruokalistalleen. Tähän hupaisassa kontrastissa on, että Atarkan ihmissoturi Surrak the Hunt Caller toteaa flavor-tekstissään Atarkan ruokkimisen olevan kunnioista suurin. Tosin Surrak syöttänee lordilleen vihollisiaan, eikä itseään.

” The greatest honor is to feed Atarka”
kortti: Surrak, the Hunt Caller

 

…ja se on tyttölohikäärme!

Nyt tulee se seikka, joka pysäytti minut alun perin. Atarka, mahtava lohikäärmelordi, on ”she”. Toisin sanoen, Atarka on naaraslohikäärme. Naislohikäärme. Tyttölohikäärme. Tavallaan sillä ei tietenkään ole, tai ei ainakaan pitäisi olla, mitään väliä. Ehkä lohikäärmeillä ei ole sellaiselle edes käsitteitä. Silti meidän maailmassamme sillä on väliä. Meidän kulttuurissamme olennot ovat yleensä oletusarvoisesti miehiä. Päähenkilöt ja johtajat nyt ainakin.

Muistan jo lapsuudesta, kuinka usein tarinoiden ja elokuvien mielenkiintoisimmat osat oli annettu miehille. Toki osasin samaistua henkilöihin sukupuolesta riippumatta – ei minulle ollut vaikeaa eläytyä Simbaan, Frodoon tai Luke Skywalkeriin. Silti olisi ollut mukavaa samaistua johonkuhun samansukupuoliseenkin. Olisi ollut mukavaa jo lapsena nähdä, ettei seikkaillakseen ole pakko olla poika. Pitkään itse asiassa pidin enemmän tarinoiden mieshenkilöistä, koska nämä olivat kiinnostavampia kuin naiset. Ja niinhän nämä keskimäärin olivatkin, mutta onko se hyvä asia?

Onko hyvä, jos minä tiedän, etten itse kuulu noihin kiinnostavampiin ihmisiin? Entä jos minä en tahdo olla se, joka odottaa tornissa pelastajaa? Onko minun silloin pakko? Entä jos populaarikulttuuri ei anna muita vaihtoehtoja? Osaanko etsiä niitä itse? Olenko riittävän vahva rikkomaan totuttua tapaa ja sanomaan, että minäkin haluan tehdä noin? Vastaus on ei. En tiedä olenko – mutta Atarka ainakin on. Atarka metsästää ja juhlii. Atarka nauttii ja ottaa sen, minkä haluaa.

”Her hunger knows no limit. Left unchecked she would feast on all of Tarkir”
— Yasova Dragonclaw / kortti: Atarka, World Render

Ottamatta kantaa siihen, onko maailmoja ahmiva lohikäärme hyvä roolimalli vai ei, kohtaamiseni Atarkan kanssa oli voimauttava. Tähän liittyy myös se, ettei Atarka ollut varsinaisesti pahis, taustatarinaa lukemattomalle amatöörille ainakaan. Sen sijaan Atarka oli kansansa johtaja, jonka pelaaja saattoi pelissä kutsua avukseen. Atarka ei ollut pienen merenneidon Ursula tai Lumikin ilkeä äitipuoli, jonka ainoa motiivi on kateus tai kosto. Sen sijaan Atarka teki juuri niitä asioita joista nautti. Söi, juhli ja hallitsi. Jopa armahti nöyriä ja palvelualttiita.

”Kneel before a dragon and you will be spared when it turns to leave”
— Yikaro, Atarka warrior / kortti: Tail Slash

“Intruders in the lands of Atarka have but two choices: be consumed by fire, or be consumed by maw.”
— Ulnok, Atarka shaman / kortti: Roust

 

Toinen kohtaaminen ­– pajavasaran kalketta

Atarka ei jäänyt ainoaksi kortiksi, joka toi minuun uudenlaista voimaa. Se saattoi olla ensimmäinen, mutta viimeinen se ei ollut. Myös toisen muistan selvästi. Ostin itse Elspeth vs. Kiora -duel-dekin, jossa tuli kaksi valmista pakkaa. Kumpaakin johti naispuolinen planeswalker, mutta siitä tajusin oikeastaan ilahtua vasta jälkikäteen. Sen sijaan katseeni tarttui aina aseseppään (Veteran Swordsmith). Ehkä se johtui siitä, että seppiä oli pakassa kaksi, joten ne tulivat useammin käteen kuin pakan ainoa Elspeth tai yhtä harvalukuinen Kiora (jonka kuvituksesta en myöskään erityisesti pitänyt). Tai ehkä se juontui siitä, ettemme osanneet kunnolla käyttää planeswalkereita, kun taas aseseppä oli todella yksinkertainen ja toimiva kortti. En tiedä.

Jotain erityistä asesepässä silti oli ja yhä on. Michael Komarck on kuvannut hänet aavistuksen alaviistosta, kohotettu pajavasara toisessa kädessään ja taottava miekka edessään. Hänen ilmeensä on hyvin tyyni ja seesteinen, rento, ehkä aavistuksen ylimielinen. Vaaleat hiukset ovat vapaina. Hänen vastaparinaan on haarniskaseppä, jonka vaikutus pelissä on peilikuva hänen vaikutuksestaan. Eli, kun aseseppä antaa toisille sotilaille plus ykkösen hyökkäysvoimaa, lahjoittaa haarniskantakoja solttutovereilleen plus ykkösen puolustusta.

Myös asettelultaan kortit ovat toistensa peilikuvat – kun aseseppä katsoo viistosti kortin vasempaan laitaan, tuijottaa haarniskaseppä samassa kulmassa oikeaan sivustaan. Samoin kummankin selän takaa erottuu tulen hehku, kumpikin on kuvattu takomassa vasara kohotettuna ja kummankin kasvoille tulee valoa kortin ylä-etukulmasta. Tosin haarniskasepän suu on tyytymättömällä mutrulla, kun taas asesepän ilme on levollinen. Myös korttien flavor-tekstit heijastavat toisiaan rakenteidensa samankaltaisuudella ja merkityssisällölläänkin.

”Truth is a straight, keen edge. There are no soft angles or rounded edges. To fight for truth, we must forge in steel.”
kortti: Veteran Swordsmith

”Courage is a proud and gleaming shield. It does not bend or hide from sight. To fight with courage, we must forge in steel.”
kortti: Veteran Armorsmith

Itseäni viehätti jo ensinäkemällä valtavasti se, että naissepästä oli tehty aseidentekijä. Jos sepän ammatti ylipäänsäkin on perinteisesti ajatellen maskuliininen, tuntuu asesepän ura vielä maskuliinisemmalta. Viittaavathan aseet aktiiviseen hyökkäämiseen kun taas haarniskat ja jossain määrin kilvetkin ovat esineinä passiivisia. Myös flavor-tekstit heijastavat seppien erikoisalueita. Asesepälle totuus on viiltävä, suora terä, kun taas haarniskasepälle rohkeus on ylpeä ja kimalteleva kilpi. Kuitenkin niin leikkaavaan terään kuin hohtavaan kilpeenkin päästään samaa reittiä myöten – molempiin on taottava terästä.

Tässä onkin minulle toinen seppäparin suurista viehätyksistä – siis se, miten samanlaisia he ovat. Toisen vasaran alla syntyy miekkoja, toisen vasaran alla kilpiä, mutta heidän päämääränsä on yhteinen. Heidän työnsä on yhteistä. Heidät on kuvattu lähes samalla tavoin ja heidän aatteensa ovat samankaltaiset. Heidän korteissaan eivät korostu erot, vaan yhtäläisyydet. Ensisijaisesti molemmat sepät tuntuvat ihmisiltä – tai ehkä nimenomaan sepiltä. Sukupuolenkaltaiset seikat jäävät toissijaisiksi.

Kohtaamisten kirjoa – pastellinsävyjä, lemmikkikäärmeitä ja tutkimusmatkailijan mieltä
Atarka ja aseseppä ovat ensimmäiset selkeät kortti-ihastukseni, joiden voimauttavan vaikutuksen osasin itsekin sanallistaa ja jopa liittää sukupuolikysymyksiin. Niiden jälkeen on tullut paljon muitakin vastaavia ilonaiheita. Kaikki ihastukseni eivät ole ollenkaan yhtä sotaisia kuin aseseppä tai yhtä maskuliisia kuin Atarka. Päinvastoin. Esimerkiksi riimuäiti (Mother of Runes) on kortti, jolla ei taistelussa tee juurikaan vahinkoa, mutta joka suojelee muita. Erityisesti Terese Nielsenin kuvittama riimuäiti on myös tavattoman kaunis hyvin herkällä ja feminiinisellä tavalla.

”She will not touch a weapon, yet she is the greatest protector her people have ever known.”
kortti: Mother of Runes

Samaten Rashmi, ikuisuuksien muovaaja (Rashmi, Eternities Crafter), on Magali Villeneuven kuvituksessa suorastaan hempeä, etenkin kun kortin väritkin ovat pastellinsävyiset. Kauniin lisäksi kortti on kuitenkin myös pelillisesti hyvä. Joka vuoron alussa, ensimmäisen kortin pelaamisen jälkeen, se antaa nostaa kortin ja mahdollisesti myös pelata sen pöytään ilmaiseksi. Tämä symboloinee Rashmin kykyjä tutkijana ja keksijänä, joka etsii ja luo aina jotain uutta.

Suurta iloa minulle tuottaa myös vanha munkkimuori (Jeskai Elder). Sinisiin kaapuihin pukeutunut, pitkälle letille tukkansa kuronut ja jonkinlaisella ketjuruoskalla varustautunut mummeli on vastustamaton. Craig Spearingin kuvituksessa hänet on ikuistettu kesken loikan, kädet levitettyinä ja toinen polvi koholla, siis jonkinlaisessa kurkipotkuasennossa.

Tuorein ihastukseni tiettyyn hahmoon – tai hahmoa esittävään korttiin – on toisiksi uusimmasta setistä, Amonkhetistä. Prereleasessa satuin saamaan Hapatran (Hapatra, Vizier of Poisons) ja jostain syystä juuri se kolahti heti. Tyler Jacobsonin kuvituksessa Hapatra istuu ylväänä, käärmeitä käsivarrellaan. Hänen ilmeensä on lähes naamiomaisen tyyni ja omanarvontuntoinen. Pelin kuluessa hän – ainakin oman kokemukseni mukaan – täyttää pöydän lemmikkikäärmeillään, kunnes käärmelegioona voittaa. Jokin tässä kaikessa on hurmaavaa.

Representaatioiden voimasta – miksi esittämisen tapa on tärkeä?

Mihin tämä kaikki liittyy? Mitä väliä on tällaisilla yhden, vain pari vuotta pelanneen tyypin lempikorteilla? Nyt kun olen päässyt näin pitkälle, en enää ole edes itse aivan varma. Pointti häilyy kuitenkin yhä representaatioissa – esittämisen tavoissa – ja siinä, kuinka niillä voidaan muuttaa käsityksiä ja ennakkoluuloja, tai luoda kokonaan uusia mielikuvia. Mitä enemmän ja mitä monipuolisemmin erilaisia ihmisryhmiä esitetään, sitä laajempia ja monimuotoisempia mielikuvia voidaan luoda. Enää ei tarvitse olla vain lihaksikkaita, valkoisia sankarimiehiä, hätäännyksestä pyörtyviä neitoja ja hiippalakkisia, parrakkaita velhoja. Mitä enemmän vaihtelua hahmoissa ja näiden esitystavoissa on, sitä useampi löytää itsensä. Samaistuu. Ajattelee, että tuossa tyypissä on jotain samaa kuin minussa. Tuon tyypin ajattelemisesta saan voimaa.

Hannah Scharlin-Petteen artikkelissa (16.1.2016) todetaan, että arvioiden mukaan naisia, transsukupuolisia ja muunsukupuolisia pelaajia on vain 1–5 prosenttia virallisiin Magic: The Gathering -turnauksiin osallistujista. Kuitenkin Scharlin-Pettee huomauttaa maailman muuttuvan, sillä pelaajien toiveet laajemmasta representaatiosta on kuultu. Magicin takana oleva Wizard of the Coast (WotC) esittelee aina vain enemmän henkilöitä ja tarinalinjoja, jotka kuvaavat erilaisuutta ja kaikenlaisia ihmisiä.

Esimerkkeinä tästä Scharlin-Pettee mainitsee Magicin ensimmäisen, kaanonin mukaan transsukupuolisen hahmon. Hän on Aleshan, joka hymyilee kuolemalle (Alesha, Who Smiles at Death). Toisena Scharlin-Pettee mainitsee Narsetin, ensimmäisen planeswalkerin, jonka tarinassa kuvataan autismia. Lisäksi Scharlin-Petteen mukaan myös Magiciin liittyvät strategia-sivut ja pelikaupat palkkaavat enenevissä määrin naispuolisia kommentaattoreita. Samoin turnauksissa kielletyksi käytöksesi on määritelty loukkaaminen, joka perustuu rotuun, väriin, uskontoon, alkuperään, ikään, sukupuoleen, vammaan tai seksuaaliseen suuntautumiseen.

Tämä näkyy oman arvioni mukaan myös siinä, että Wizards of the Coast osallistui tänä vuonna Seattlen Pride-paraatiin. Tietysti taustalla on myynnin laajentaminen laajentamalla pelaavaa yhteisöä, mutta silti ele oli mielestäni todella hieno. Tumblr-sivulaan WotC perusteli osallistumistaan näin:

Inclusivity is very important to us, in fact, it’s Wizards of the Coast’s first Core Value. So this weekend we look forward to celebrating with our LGBTQ employees, fans and community. (WotC, Tumblr.)

Toisaalta suurin osa WotC:n työntekijöistä on ilmeisesti miehiä, kuten valtaosa korttien kuvittajistakin. Mututuntumalla sanoisin kuitenkin, että naisten tekemät kuvitukset ovat lisääntymässä. En kuitenkaan löytänyt tälle tuntumalle yhtään faktalähdettä, joten se on vain minun mutuani. Joka tapauksessa omat suosikkikuvittajani ovat pääosin naisia (tai päätellen heidän nimistään ja nettisivuistaan oletan heidän olevan naisia). Esimerkkeinä mainittakoon Magali Villeneuve, Terese Nielsen, Rebecca Guay, Anna Steinbauer ja Margaret Organ-Kean.

Tyttöystäväoletuksia ja näkyvyyden noidankehää

Mitä minuun tulee, itse käyn pelaamassa Fantasiapeleissä. Siellä minulle on aina oltu oikein kohteliaita ja ystävällisiä. Joskus tosin saan vähän outoja kysymyksiä siitä, kuka minut opetti pelaamaan tai kenen kanssa tulin. Tausta-ajatuksena, vaikka sitten tiedostamattomanakin, tuntuu usein olevan, että pelaavan naispuolisen takana täytyy aina olla mies. Kerran minulta on myös – mielestäni koomisesti – kysytty, laitoinko kortin pakkaan, koska se oli foili, siis pinnoitteeltaan kiitävä. Vastasin, että no, tuota, oikeastaan laitoin sen, koska se on hyvä kortti. Miksi kimmeltävä pinta auttaisi, jos kortti on itsessään kehno?

Lisäksi on myönnettävä, että joskus olisi kiva, kun ei olisi niin selvästi vähemmistöä. Olisi jotenkin helpompi tuntea kuuluvansa mukaan. Siitä kirjoittaa artikkelissaan myös Meghan Wolff (15.6.2015). Hänen(kin) mukaansa juuri naisten näkyvyyden puute aiheuttaa naisten näkyvyyden puutetta. WotC:n asiakastutkimuksen mukaan naispelaajia on jopa yli 30 prosenttia pelaajista, mutta heitä ei juuri näy turnauksissa. Kun naisia ei niissä näy, eivät toisetkaan naiset välttämättä rohkene mukaan. Kynnys osallistua nousee ja ympäristö tuntuu torjuvammalta, vaikka muut olisivatkin ystävällisiä. Vielä pahempaa on, jos toiset pelaajat arvostelevat esimerkiksi kampausta, meikkiä, painoa tai muuten ulkomuotoa, minkä kohteeksi joutuminen on paljon tyypillisempää naispelaajilla.

Toinen Wolffin esittämä syy naispelaajien puutteelle turnauksissa, on identifioiminen tyttöystäväksi. Siis juurikin kysely siitä, kenen mukana tuli tai kuka opetti pelaamaan. Sen tarkoitus ei välttämättä ole loukata, mutta sen se voi silti tehdä. Aina voi miettiä, kysyisikö samaa asiaa mieheltä. Ja jos jotain ei kysyisi miespuoliselta pelitoveriltaan, miksi sitä kysyy naiseltakaan?

Yhtä kaikki livenä ihmiset ovat yleensä olleet minulle oikein kivoja, eivätkä ainakaan tahallaan loukkaavia. Sen sijaan netin englanninkielisillä Magic-foorumeilla meno ei aina ole läheskään niin ystävällistä. Suosittuja ovat esimerkiksi meemit, joissa nainen (yleensä vähäpukeinen, isotissinen blondi) pelaa Magiciä, ja mukaan liitetty teksti antaa ymmärtää hänen pelaavan (todella, todella, todella) huonosti. Yhteen väliin suurta suosiota niittivät myös esimerkiksi toinen toistaan rivommat viestiketjut aiheella ”mitä voit sanoa suosikkipakastasi, muttet tyttöystävästäsi”. Kerran näin version ”tyttö-/poikaystävästäsi”, mutta muuten sukupuoliroolitus oli selvä – ja kylläpä vain siinä yhdessäkin ketjussa määräenemmistö oli helppo laskea.

Loppuhuipennus – voima vaatekaapin ovessa

Mitä siis haluan sanoa? Wolff kehottaa tekstissään tukemaan ja innostamaan naispelaajia sekä puuttumaan aina, jos näkee asiatonta käytöstä. Lisäksi hän kannustaa seuraamaan ja jakamaan naispelaajien tuottamaa sisältöä sosiaalisessa mediassa. Ne ovat hyviä neuvoja, joita kannattaa seurata. Mutta mitä minä osaan neuvoa? En tiedä, osaanko sanoa mitään, millä parantaa kovin suurta palaa maailmasta. Silti voin kehottaa etsimään omia suosikkikorttejaan ja hahmojaan. Niitä, joiden ajattelusta tulee voimallisempi olo. Itse olen sinitarrannut vaatekaappini oven sisäpintaan Magic aiheisia kuvia – muun muassa lentävän valaan, kauniin maiseman ja Chandra Nalaarin, jonka ilme on niin itsevarma, että se tarttuu minuun aina kun katson kaappiin. Se tuntuu hyvältä.

Emilia Leppälä


Lue lisää

Hannah Sharlin Pettee (2016): On The Grind With The Women of Magic: The Gathering.
https://broadly.vice.com/en_us/article/53nv8x/the-women-of-magic-the-gathering

Meghan Wolff (2015): Women In Magic: the Gathering.
http://www.starcitygames.com/article/31023_Women-In-Magic-the-Gathering.html

Anna Kreider (2015): What it’s like for me, as a woman, to play Magic: the Gathering [BIG IMAGES].
https://gomakemeasandwich.wordpress.com/2015/11/10/what-its-like-for-me-as-a-woman-to-play-magic-the-gathering-big-images/

Magic: The Gathering (2017): This Sunday, Wizards of the Coast will be participating for the first time in the Seattle Pride Parade.
http://wizardsmagic.tumblr.com/post/162168937421/this-sunday-wizards-of-the-coast-will