Ropeconin perinteinen kirpputori tulee taas, mutta uudella käänteellä! Päätimme helpottaa kirpputorin toimintaa ja siirtää sen sähköiseen muotoon. Eli nyt ei enää jouduta selaamaan listoja paperisena, vaan kaikki on saatavilla sähköisessä Kirpussa! Tämä helpottaa sekä myyjiä että ostajia. 

Kirpputorilla myydään tuotteita, jotka liittyvät jollain tapaa roolipeleihin. Esimerkiksi lautapelejä, vaatteita, kirjoja, sarjakuvia, pehmoleluja, pelikortteja, noppia tai figuureja voi löytää Ropeconin kirpputorilta.

Myyjille uutta tässä on se, että tavarat pitää rekisteröidä Kirppuun jo ennen tapahtumaa. Niitä ei voi enää jälkikäteen lisätä, toisin kuin vanhassa systeemissä. Nyt Kirppuun voi rekisteröidä niin paljon tavaraa kuin vain jaksaa kantaa mukanaan, mutta kerralla kirpputorilla saa edelleen olla myynnissä vain 15 tuotetta. Loput tavarat voi jättää siististi pakattuna vaikkapa narikkaan odottelemaan aiempien tuotteiden myymistä. 

Kirpusta on olemassa myös mobiiliversio, josta myyjät pääsevät omilla tunnuksillaan katselemaan tilannettaan lähes reaaliaikaisesti. Jos täysin reaaliaikaista tietoa haluaa, on klikkailtava ahkerasti sivun päivitystä, joten sekin on teoriassa mahdollista! Toisin sanoen myyjänä tietää halutessaan koko ajan tilanteen omien tuotteidensa osalta, eikä tarvitse käydä kirpputorilla varmistamassa, voiko tavaraa tuoda lisää, vaan sen voi tarkistaa etukäteen omalta laitteeltaan. Mahtavaa!

Kirppuun täytyy rekisteröityä, ja siihen tarvitsee Kompassi-tunnukset. 

Kirppu-ohjelmasta saa tulostettua jokaiselle myytävälle tuotteelle oman viivakoodinsa, ja ne on siitä syystä helppo ja nopea lukea sisään kirpputorilla. Viivakoodien myötä myös ostaminen on nopeaa ja kätevää. 

Ropeconin kirpputoriduunareiden työt nopeutuvat huomattavasti, kun ei tarvitse enää plärätä listojen ja papereiden kanssa, vaan kaikki tarvittava tieto on saatavilla sähköisessä muodossa. 

 

Eli mitä ihmettä?

Myyjä: Rekisteröi tuotteet Kirppuun etukäteen, tulostaa viivakoodit sekä kiinnittää ne huolellisesti tuotteisiin. Hän vie ne kirpputorille, jossa duunari ottaa tuotteet vastaan.

Duunari: Tarkistaa myyjän henkilöllisyyden, lukee tuotteet viivakoodinlukijalla sisään järjestelmään ja asettaa ne esille.

Ostaja: Valikoi haluamansa tuotteet ja vie ne kassalle.

Duunari: Lukee myytävät tuotteet viivakoodinlukijalla.

Ostaja: Maksaa tuotteet ja on nyt tavaroiden uusi ylpeä omistaja.

Myyjä: Huomaa laitteeltaan, että kappas, tuotteita on myyty! Hän näkee Kirpusta listan myydyistä tuotteista ja rahasta, joka häntä kirpputorilla odottaa.

On ollut ilo suunnitella tätä kirpputoria etukäteen, ja emme malttaisi odottaa itse tapahtumaa, että pääsemme tositoimiin! Tervetuloa kirpputorille!