Päivitys uutiseen 26.1.2016: Vuonna 2016 ohjelmaa ei järjestetä torstaina.


Ropeconin tekijät pohtivat juuri nyt mahdollisuutta järjestää ohjelmaa jo torstaina. Vastaa kyselyyn osoitteessa https://goo.gl/forms/r9y4RnQQ98 ja vaikuta asiaan! Kysely on auki 24.12. saakka.

Ropeconin tekijäporukan keskuudesta on pulpahtanut ajatus selvittää, voisiko Ropeconiin liittyvää ohjelmaa järjestää jo torstaina ennen varsinaista tapahtumaa. Olemme nyt vasta alustavassa suunnitteluvaiheessa, eikä meille ole vielä ihan selvää mitä torstaina voisi konkreettisesti tapahtua. Emme ole myöskään vielä varmoja, kannattaako tällaisen järjestäminen lainkaan. Teemme tätä tapahtumaa kävijöitä varten, joten siksi kysymme nyt teiltä!

Uuteen tilaan muuttamisen myötä rahalliset realiteetit ovat vahvasti sillä kannalla, että Ropeconia ei kannata ainakaan vielä tehdä täysverisesti nelipäiväiseksi tapahtumaksi. Todennäköisesti torstaina ei siis olisi esimerkiksi myyntialuetta, valtavia tanssiaisia tai majoitustakaan. Toteuttamiskelpoisimmat esillä olleet ideat ovat olleet iltaan ja iltapäivään osuvia, hieman kevyempiä ohjelmakokonaisuuksia. Torstaicon aukeaisi niin, että paikalle ehtii töiden jälkeen, ja kotiin voisi päästä järkevään nukkuma-aikaan.

Kyselyssä pyydetään valitsemaan yleisohjelmapäivän ja erityisohjelmapäivien välillä. Yleisohjelmapäivä voisi tarkoittaa ydintarjonnaltaan pitkälti samanlaista ohjelmaa kuin Ropeconissa on muutenkin läpi tapahtuman, skaala olisi vain pienempi. Siihen sisältyisi siis pelaamista, ehkä erillisellä teemalla olevia luentoja sekä muuta tuttua ja turvallista. Erityisohjelmapäivä taas olisi jotain ihan muuta – tapahtuma voisi muuntautua yhdeksi illaksi vahvasti johonkin suuntaan. Se voisi olla esimerkiksi päivä, jossa puhutaan akateemisemmin pelisuunnittelusta ja -tutkimuksesta, tai perhepäivä, jossa on ohjelmaa kaikenikäisille. Voitaisiin myös keskittyä esimerkiksi vain figupeleihin ja larppeihin, syventyä pelituotannon ja -bisneksen saloihin, tai järjestää käytännönläheinen päivä, jossa tehdään pelejä.

Suurena haasteena meille tällä hetkellä on, ettemme tiedä mikä on teille kävijöille tärkeintä. Emme halua tehdä tapahtumaa, joka ei kiinnostaisi kävijöitä. Kysely on tehty lyhyeksi, jotta siihen olisi vaivatonta vastata. Jos olisimme tehneet moninkertaisesti pidemmän kyselyn, olisimme koittaneet saada selville vielä tarkemmin kävijöiden mieltymyksiä. Mikä vaikuttaa eniten siihen, tulisitko juuri sinä paikalle jo torstaina? Onko tärkeintä vetävä, ja kenties erikoinen, ohjelmatarjonta? Pitääkö juuri sinun suosikkipelistäsi olla järjestettynä turnaus? Onko tärkeää, että kaikki kävijöiden palvelut, jotka yleensä Ropeconissa ovat, ovat auki jo torstaina? Riittääkö, että kaverit, joita tapaat vain kerran vuodessa Ropeconissa ovat paikalla ja teille on pöytä ja kuusi tuolia?

Kyselyyn vastaamalla autat meitä saamaan kuvan kävijöidemme toiveista, kiitos kun olet mukana!