Ropecon hakee reklamaatiota maailmanlopusta. Ropeconin 2020 teemana on maailmanloppu, joka päätettiin noin vuosi sitten. 

“Me oltiin ensin! Ei samaa teemaa voi käyttää useammissa tapahtumissa samana vuonna.” – toteaa tuohtunut järjestäjä. 

Ropecon 2020 tilattiin jo vuonna 2010, kun Ropeconin teemana oli Ropecon2020. 

“Ymmärrämme, että toimituksessa on sattunut jokin häiriö näin pitkällä toimitusajalla, jonka vuoksi maailmanloppu saapui jo alkuvuodesta, vaikka se oli tilattuna heinäkuun lopulle. Myös maailmanlopun laatu on hyvin poikkeava siitä, mitä olimme tilanneet; zombeja, meteoriitteja ja suuria muinaisia ei ole näkynyt ollenkaan, vaan ne on korvattu yhdellä näkymättömällä viruksella. Olisitte edes toimittaneet ne zombit!” – Kommentoi teemasta vastaava coniitti. 

 

Ropecon aikoo hakea nyt reklamaatioita. Viestintäsektorimme tekee kaikkensa saadakseen yhteyden ylempiin tahoihin, vaikka kommunikaatio on ollut haastavaa. 

“Ne ei vastaa twitterissä ollenkaan vaikka ollaan kuinka koitettu pingata.” – Kertoo viestintätiimiläinen. 

Ropecon tiedottaa reklamaation etenemisestä. Jos reklamaatio ei onnistu, saattaa edessä olla Ropeconin siirtäminen. 

“Kävijämme ovat meille kaikkein tärkein asia maailmassa ja jos maailma loppuu, siirrymme vain kuuhun.” – Toteaa pääjärjestäjä.