Larppikokit, nuo liveroolipelien käsistään kätevät mestarit. Jokainen peli vaatii erilaisen keittiön, ja näin ollen jokainen uusi peli tuo mukanaan uniikkeja haasteita. Haasteista horjumatta keittiössä häärivä väki tekee parhaansa ruokkiakseen pelaajat huomioiden tekemisessään myös erikoisruokavaliot ja pelin vaatimat tarpeet. Kun tähän lisätään mukaan mahdollisesti haastavatkin keittiöolosuhteet, on kokeille nostettava hattua.
Larppikeittöt voidaan karkeasti jaotella kolmeen luokkaan. Ensimmäinen näistä on keittiö, jossa jokainen tuo omansa ja joko syö omiaan tai jakaa nyyttikestimäisesti omastaan. Tämä on nykyään harventunut, kun peliin sopivan ruuan arvo on todella huomattu. Toisaalta on aiempaa vahvemmin löydetty yhteisruokailun helppous verrattuna omien eväiden suunnitteluun ja mukanakantamiseen.
Toista keittiöistä kuvaa parhaiten ”edullista ja hyvää”. Yhteisruokailu on off-game aikana, ja se ei itsessään liity enää peliin tai sen teemoihin. Tärkeintä on, että ruoka on herkullista ja sitä on riittävästi. Erityisesti pelin ollessa kauempana lähikaupoista ja -pitserioista, on tällainen kätevä vaihtoehto. Tähän samaan keittiöön lukeutuu myös monissa tapahtumissa ja larpeissa tehty kimppapitsatilaus.
Kolmas keittiöistä on kunnianhimoisin: pelin teemaan ja miljööseen soveltuva ruoka. Usein tällaista tarjoillaan pelin aikaisissa ruokailuissa. Tämän tyyppistä ruokaa voidaan käyttää rakentamaan pelin miljöötä ja maailmankuvaa sekä parhaimmillaan jopa kuljettamaan juonta eteenpäin. Pelistä riippuen tällainen ruoka voi olla äärimmäisen näyttävää. Kekseliäisyyttä ja kädentaitoja ja todellista mielenkiintoa ruokaan tällaisen tarjoilun suunnittelu ja valmistus vaatii.
Roolipeleissä ruualla ja sen sosiaalisella ulottuvuudella on suuri merkitys. Larpeissa in-game ruokailut syventävät tunnelmaa, ja pelin jälkeinen yhteisruokailu antaa mahdollisuuden tutustua laajemmin uusiin ihmisiin ja purkaa kaikkea pelattua.
Ruuan sosiaalinen elementti ei kuitenkaan rajoitu larppeihin. Monet pöytäroolipeliporukat varautuvat pitkään päivään (ja iltaan sekä yöhön) kokkaamalla ruokaa koko pelaajajoukolle. Yleisesti suosituimmaksi tavaksi ruokkia jokainen paljastui lyhyen haastattelukierroksen jälkeen perinteinen nyyttikesti. Jokainen tuo jotakin ja jakaa omastaan. Voidaan siis todeta, että erilaiset roolipelit vaalivat myös erilaista ruokakulttuuria.
Larpeissa on hetkiä, jolloin ruoka todella nostaa hetken. Kartanonherran illalliset nousevat aivan omalle tasolleen, kun ruoka on todella illallisruuaksi huolella suunniteltua ja toteutettua. Millaista taas on ruoka avaruusaluksella galaksin toisella puolen? Entä mitä syövät villit metsäläiset? Nämä ovat kaikki kysymyksiä, joita teemaruokaa tekevä larppikokki pääsee pohtimaan. Ruuanlaitto on taidetta, ja erityisesti teemoitettuun ruokaan on mahdollista upottaa loputon määrä pohjatyötä, tarkkaa kädentaitoa ja rakkautta ruuanlaittoon. Voidaankin miettiä, onko ruuan teemoittamista ja näyttävyyttä mahdollista viedä vieläkin eteenpäin? Kuinka pitkälle ruuan voi viedä?
Arkipäivässä ruoka on ihmisille moninainen asia. Yhdelle se on elämäntyö, toiselle polttoaine ja kolmannelle nautinto. Roolipeleissä sen vaikutus voi tuntua pieneltä palaselta, mutta tosiasiassa ruoka tuo roolipelienkin maailmassa ihmisiä yhteen ja antaa kuvaa siitä, millaisessa maailmassa sillä hetkellä eletään. Jokaisen ruokalautasen takana on taitavia käsiä ja rakkautta ruokaan. Ruoka on roolipeleissä parhaimmillaan sosiaalinen ja moniaistillinen elementti, joka kruunaa pelin kuin pelin.